Saksassa ja Englannissa on tunnetusti maailman tiukin elokuvasensuuri. Varsinkaan Kekkosen aikana ja ennen Urkkia ei Suomessa tai muuallakaan pohjoismaissa oltu kovin suvaitsevaisia, kun elokuvista puhuttiin. Oli silti varsin arpapeliä, mille filmille lyötiin korkein mahdollinen ikäraja (rankasti leikattuna, toki) ja mikä vietiin suoraan sille kuuluisalle hyllylle. 1974 Hurme-Samppana tunnetun ohjaajaneron, Sam Peckinpahin raju ja rosoinen Tuokaa Alfredo Garcian pää pääsi meillä elokuvateattereihin K18-merkinnän alla, mutta esimerkiksi Ruotsissa (no ylläri) ja Saksassa (toinen vastaava) Peckinpahin hengentuote oli liikaa, ja kiellettiin kokonaan.
Warren Oates heitti aikanaan loistavan sivuroolin Peckinpahin parhaassa elokuvassa, Hurjassa joukossa. On hienoa, että Peckinpah tajusi päästää miehen rellestämään myös pääosaan, sillä Oatesilta sitä taitoa löytyy. Mies tulkitsee mahtavasti entistä sotilasta, joka toimii nykyisin baarimikkona Meksikossa. Miehen luokse ilmestyy kaksi tyyppiä, jotka palkkaavat tämän hommaamaan helle Alfredo Garcian pään. Kun baarimikolla on krooninen krapula, pienehkö rahapula ja vielä henkilökohtaisia kaunoja Garciaa kohtaan, niin what the hell, haetaan sitten se pää. Mutta rapatessa roiskuu, niinhän se on. Tältäkään matkalta ei (anti)sankarimme palaa puhtain käsin, kun aina välillä pitää poistaa tieltä joku inhottava roisto, mutta hei, reissussa rähjääntyy.
Sam Peckinpah teki sen taas. Tuokaa Alfredo Garcian pää on hieno, elokuvallisiin kikkoihin, hyvään käsikirjoitukseen ja vahvoihin näyttelijöihin luottava draamatrilleri, joka sisältää reilusti sysimustaa, makaaberia huumoria, joka ei varmasti naurata ihan kaikkia katsojia. Ihmisen pitää omata varsin kieroutunut, avoin huumorintaju, että filkan vitsit avautuvat. No, onneksi kuvaus sopii meikäläiseen varsin hyvin. Ammuskelua ja roiskeita pläjäys sisältää myös kohtuusuuren määrän, kuten on totuttu, ja kuten voi olettaakin, ne on taas toteutettu veret seisauttavalla tyylitajulla. Leikkaukset, hidastukset ja kamera-ajot osuvat saumattomasti yhteen, ja katsoja nauttii jo pelkästä visuaalisesta ilmeestä. Mutta kun Alfredo Garcialla on vielä sanottavaakin, niin vielä parempi.
Periaatteessa filmiä voisi pitää jonkinlaisena jatkumona Hurjalle joukolle. Ei siis jatko-osana tms, mutta kuitenkin. Elokuva sijoittuu jälleen Teksasin ja Meksikon rajamaille, ja jälleen keskushenkilö on nurkkaan ajettu, omaa, ennemmin tai myöhemmin saapuvaa, tuhoaan kohti ajettu vanhan koulukunnan äijä, joka on päättänyt viedä homman kunnialla loppuun asti. Alfredo Garcia vain tapahtuu nelisenkymmentä vuotta Hurjan joukon tapahtumien jälkeen. Eräs filmin keskeisistä teemoista on useista vigilante-leffoista tutuksi tullut ”Miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä”. Toistakin pläjäyksen keskeisistä teemoista on käsitelty usein ja erilaisissa leffoissa, rakkaus nääs. Eikä kumpaakaan teemaa käsitellä yhtään hassummin. Elokuvan kovan ja kyynisen ulkokuoren alta paljastuu myös dramaattisia ja oikeasti koskettavia kohtauksia. Loppu on (jälleen) samalla armoton että herkkä. Upeaa.
Ja kuten jo todettu, kyseessä on Warren Oatesin show. Ukko vetää aivan loistavan roolin, antaa todella kaikkensa peliin. Suosittelen Sampan faneille ja kaikille muillekin elokuvaharrastajille. Klassikko, jota ei kannata missata.
