Joku (ilkeämielinen, viisas vaiko molempia?) on joskus sanonut, että Hollywoodissa tehokkain tapa kerätä ehdokkuuksia ja palkintoja on hankkiutua rooliin, jossa esiintyy tavallista rumempana, tavallista huonommassa jamassa ja/tai nakukohtauksessa. Kyseisellä logiikalla Reese Witherspoon (Walk the Line, Vettä elefanteille) on vahvoilla tämän vuoden Oscareissa. Reissussa, kuten vaikkapa 1800 kilometrin PCT-vaelluksella, nimittäin rähjääntyy ja rikkoutunutta henkistä puoltaan luonnon mahtavuuden keskellä ehjäksi parsiessa täytyy, ainakin tässä tapauksessa, kurkistella menneen kipeisiin ja alastomiin hetkiin.
Wild on kuin Reeselle sorvattu työ. Tai tarkemmin se on tasan tarkkaan Reeselle sorvattu työ, sillä hän on myös tuottajana Wildissä, jonka käsikirjoituksen kirjailijasuuruus Nick Hornby (High Fidelity, About a Boy) on rakentanut Cheryl Strayedin vuonna 2012 julkaistun bestseller-muistelmateoksen pohjalta. Witherspoon on innostunut tuottajan pestistä enemmänkin, sillä hän osallistui myös Fincherin Gone Girl -leffaan tuottajan roolissa ja kilpailee täten naispääosakategorioissa tuottamansa leffan staran (Rosamund Pike) kanssa. Golden Globes -palkintogaalassa kumpainenkin neito jäi lopulta nuolemaan näppejään.
Takaumapätkillä menneeseen kurottelevan Wildin itse vaellus sijoittuu nevö föget -vuoteen 1995, jolloin elämäänsä pettynyt tosielämän Cheryl Strayed lähti etsimään itseään noin 1100 mailin mittaiselle vaellukselle. Elokuvan Cheryl joutuu heti ensiaskelilta ongelmiin ja huomaa astuneensa villin luonnon keskelle ja valinneensa lajin, jossa naiset ovat harvinaisuus. Harvinaisuus, jota esimerkiksi sovinistiset punaniskat himoavat. Täysin pahiksiksi miehiä ei sentään sysätä ja terveempää mieskuvaa pitää yllä mm. Kevin Rankin, jonka moni tietää paremmin nuhjuisista pikkurooleista mm. Justifiedin Devilinä ja Breaking Badin Kennynä. Pieni on tämäkin rooli, mutta show’han on varattu Reeselle.
Kehitystarina Wild ammentaa villin voimavaransa joukkoon sopimattomuuden tunteesta, sisälle pakolla padotuista kyynelistä, perfektionistin rakentamista huojuvista torneista ja toisaalta säälittämättömästä ongelmien haastamisesta. Witherspoon kiljuu, itkee, hukkaa vaelluskengätkin, mutta potkii silti Cheryl-hahmoaan persuksille. Alussa rinkkansa alle kaatuvasta, Quit-mantraa toistelevasta ja haasteensa kokoa ymmärtämättömästä säätäjästä kuoriutuu hankauma hankaumalta vastoinkäymisiä selättävä nainen. Aivan kuten Wildin ennakkokuvaus vaatii tapahtumaan.
Enemmän kuin vaellus halki Amerikan metsien Wild onkin vaellus halki murheiden ja hankalien aikojen. Se on tarina yhden naisen suorittamasta haasteesta, henkisestä puhdistautumisesta, jota varten ei tarvitse maksaa ”viralliselle yksisarviskouluttajalle” kaikkia rahojaan tai ripustella ontoimpia coelhismeja vessanseinälle. Cherylin alussa liian iso ja matkan varrella kevenevä rinkka on toki vertauskuvana jopa liiankin selvä. Äärettömän positiivisuuden aspektia eheytymisprosessissa edustaa pienen, mutta vahvan sivuosan, Laura Dern. Siinä missä Cheryl kiljuu sopalle, jonka on itse keittänyt (hox. vaikkei edes kaasukeitin suostu toimimaan alkumetreillä), taiteellista ja huoletonta äitihahmoa tulkkaava Dern keskittyy hymyyn ja nauruun. Ja tekee sen jotenkin huolettomasti, kevyesti, tunnetta tuoden ilman mitään ylimääräistä. Juuri sillä helppoudella, millä aidoimman hymyn kuuluukin syntyä.
Jean-Marc Valléen (Dallas Buyers Club, Nuori Victoria) ohjaamasta elokuvasta huomaa, että sen on koonnut kirjailija toisen kirjailijan kirjasta. Maisemakohtausten päälle luettujen repliikkien kohdalla voi melkein nähdä merkkauskynällä korostetut lainit kirjan sivuilla. Eikä se haittaa, niin sympaattisella tavalla ja ilman isompia latteuksia kasvutarina avautuu. Taustalla ei humise perinteinen tilaustyö-score, vaan pop-musiikkipalasia, jotka kuljettavat leffailijaa syvemmälle Cheryl Strayedin menneisyyteen ja elämän solmukohtiin. Lapsitähti Evan O’Toolen luikauttama Red River Valley on kaunis kohtaus sirpaleista startanneessa kokonaisuudessa.
