George Lucasin ja Steven Spielbergin luoma Henry ”Indiana” Jones Jr. (Harrison Ford) on kunnianosoitus vanhoille seikkailuelokuvien rämäpäisille sankareille ja ajankohtakin on asianmukaisen klassinen 1930-luku. Luvassa on siis vauhdikasta, teknisesti erinomaisesti toteutettua seikkailua värikkäissä miljöissä pitkin poikin Lähi-Itää ja kuhmuiseen hattuun pukeutunut Indy käyttää pragmatismiaan, keksii suunnitelman sitä mukaa kun se etenee ja luonnollisesti saa selkäänsä useita kertoja ja lopulta näyttää useissa liemissä keitetyltä resupekalta.
Liiton Arkki on siis Indy Jonesin ensimmäisen seikkailun liikuttavana tekijänä ja myös liittyy juoneen, mutta pääasiallinen viihdyttävyys syntyy juurikin henkilöhahmoista. Indiana Jonesin itsensä lisäksi soppaan mahtuu arabikumppani Sallah (John Rhys-Davies), hieman hassahtanut Marcus Brody (Denholm Elliott) ja luonnollisesti vähemmän avuton neito hädässä, Marion (Karen Allen), jonka kykyihin kuuluvat murhaava oikea suora, rautainen viinapää ja ärhäkkä luonne. Pahiksina ovat luonnollisesti nazit joita johtaa hyytävä Toth (Ronald Lacey) ja joita auttaa Indyn henkilökohtainen nemesis Belloq (Paul Freeman).
Juoni on lähes tekosyy hurjan viihdyttäville takaa-ajoille, sanailuille ja väännöksille ja täynnä aukkoja, anakronismeja ja virheitä, mutta mikään näistä ei muuta todellisuutta minnekään. Lopputulos on äärimmäisen viihdyttävä seikkailu täynnä mahtavia letkautuksia ja yhtä tyylikkäitä kohtauksia. Huumoriakaan ei ole unohdettu yhtälöstä.
Harrison Fordin kulahtanut olemus on kuin luotu pragmaattiselle sankarille mikä ei kuitenkaan ole viaton tai hyveellinen ja ei todellakaan ole haavoittumaton. Denholm Elliot ja John Rhys-Davies ovat jokseenkin hupaisia hahmoja, mutta kuitenkin ovat tarpeen vaatiessa aktiivisia. Karen Allen naispääroolissa loistaa silkalla raivokkuudella joka on modernimman ajan allekirjoitus. Lyhyesti sanoen naispäärooli ei ole pelkkä arkkityypin vaatima kaunistus vaan kovapäinen tappelupukari joka hallitsee myös nopean ajattelun.
Ronald Laceyn tulkitsema Toth on luonnollisesti irvokkaan ruma ja uhkaava hunni, mutta hän on myös käytännöllinen kun se on vaadittavaa. Paul Freemanin nautinnollisella niljalla tulkitsema Belloq on elokuvan sankarin, eli Indyn itsensä kieroutunut versio joka esittää kaikki paheet ja heikkoudet jotka sankaria itseä uhkaavat koko ajan ja myös tiedostaa sen ja on vain valinnut antautua niille.
Kyseessä on puhtaasti viihdyttävän elokuvan kiistaton klassikko. Mitään elämää suurempia metaforia on turha kaivella esiin, sillä niitä ei ole, mutta niillä on joskus paha tapa kupata viihdearvoa.
