Grindhouse: Planet Terror on Amerikassa yhtenä elokuvana julkaistun Grindhousen toinen osa, jonka on Quentin Tarantinon sijasta ohjannut Robert Rodriguez. Siinä missä Grindhouse: Death Proof oli Tarantinolta kunnianosoitus grindhouse-teattereiden leffoille ja pätevää toimintaa, Planet Terror astuu lähemmäksi nykypäiväistä kauhua, jossa on Death Proofia runsaasti enemmän eksploitaation tunnusmerkkejä.
Elokuvan alussa esitetään traileri elokuvaan Machete (joka on osa elokuvaa) jonka jälkeen siirrytään Planet Terroriin. Sotilaat saapuvat tekemään kauppaa myrkkykaasusta, joka muuttaa tartuntaherkät ihmiset zombeiksi ja immuunit ihmiset se jättää normaaleiksi. Zombeja alkaa ilmaantua ja ensimmäisiä uhreja tuodaan sairaalaan, jossa heitä hoidetaan. Samaan aikaan Cherry Darling (Rose McGowan), go-go-tanssija ja Wray (Freddy Rodriguez), romuttamon omistaja tapaavat pitkästä aikaa Bone Shackin grilliravintolassa. He lähtevät paikalta kuorma-autolla, mutta matkaan ilmestyykin yllättäviä käänteitä…
Ensinnäkin silmään pistää se, kuinka paljon Rodriguez leikkii kameran kanssa. Tarantinon Death Proofin tavoin välissä on kaiken moisia trailereita ja kuvausjälki on tahallisesti tehty ruman ja hiomattoman näköiseksi. Tämä on hieno efekti, mutta kun Rodriguez alkaa leffan lopussa jopa venyttämään ruutua, alkaa homma jo luisumaan käsistä. Planet Terror on puhdasta kauhun, väkivaltapornon ja toiminnan sekoitusta, joka lupaa sen, ettei verta ja suolenpätkiä puutu, onhan eksploitaatioleffasta kyse. Ehkäpä olen nähnyt liian vähän varsinaisesti raakaa elokuvaväkivaltaa, mutta jossain kohtaa väkivalta alkaa menemään jo liiallisuuksiin. Musiikki koostuu lähinnä tavallisesta elokuvamusiikista, joka ei sen suurempia virikkeitä tarjoa, toimien lähinnä taustamusiikkina. Tarkkasilmäisimmät voivat vetää leffasta suoria viivoja Kuolleiden aamunkoittoon juonenkulultaan, mutta onneksi Planet Terror suoriutuu juonellisesti edellä mainittua pätkää paljon paremmin.
Käsikirjoituksessa on onnistuttu: repliikit ovat osuvia, juoni ei lipsu mihinkään turhiin sivujuoniin ja väliin on heitelty muutama vitsikin tunnelmaa keventämään. Castingissa on onnistuttu ja näyttelijät osaavat hommansa, tosin joillakin on taas ärsyttävä teksasilaisaksentti. Aiemmin kaiken maailman puolivillaisissa TV-sarjoissa kunnostautunut Freddy Rodriguez näyttelee El Wrayna mainiosti, tosin ehkä hieman kliseisen oloisena. Rose McGowan ei sen sijaan kauheasti säväytä, mutta on ihan hyvä näyttelijä rooliinsa. Mukaan on heitetty myös Bruce Willis, joka varastaa paikoin kameran (onhan jätkällä nimeä), mutta pysyttelee kuitenkin lähinnä sivuhenkilönä. Robert Rodriguez on hyvä ohjaaja, vaikka edellä mainitusti leikkiikin kameralla vähän turhankin paljon; silti on ihmeteltävä, kuinka paljon Tarantinon kädenjälki näkyy elokuvassa. Ovathan molemmat Grindhouse-puolikkaat samanlaisia, mutta Tarantino on selkeästi molemmissa saanut painavan sanansa paremmin esiin.
Grindhouse: Planet Terror on kaiken kaikkiaan keskivertoa reilusti parempaa goremättöä, joka pistää samaan keitokseen onnistuneesti nykyelokuvien tunnelmat sekä vanhojen verileffojen runsaat vaikutteet yhteen.
