Teutoniritarien ristiretki herättää kauhua ja hävitystä. Prinssi Aleksanteri (Nikolai Tserkasov) johtaa rusien vastahyökkäystä kiivaaseen yhteenottoon Peipsijärven jäällä ollen lopulta voittoisa.
Kaksi totalitarista dikatuuria olivat paitsi myöhemmin verisessä sodassa, myös ideologisia kilpailijoita ja lisäksi molemmilla oli käytössään lahjakkaita elokuvantekijöitä. Kansainvälisesti maineikas ja kyvykäs, mutta silti stalinistiselle dikatuurille harmillisen omapäinen Sergei Eisenstein delegoitiin ohjaamaan historiallinen eepos. Lopputulos on taiteellisilta ansioiltaan kiistaton ja Sergei Prokofjevin musiikkikaan ei heikennä kokonaisuutta yhtään.
Nikolai Tserkasovin olemus on majesteettinen ja hänet esitellään jyrkkänä vastakohtana teutoniritareille. Sama tehdään koko rusien sotavoimalle missä kasvot näkyvät ja tumma metalli loistaa. Teutonien armeija on tunteeton teräsmetsä joka murskaa alleen kaiken mekaanisella tehokkuudella. Eisenstein lataa kaiken palvelemaan patrioottista aatetta ja tekee sen hyvin.
Eisenstein on maineensa veroinen teknisessä työssä. Jyrkkien rinnastusten lisäksi kuvasommittelu on vahvaa ja taistelukohtauksien ohjaus on suorastaan maagista. Kaikkien aiempien ja myöhempien ohjaajien tavoin ottaa Eisenstein vapauksia historiallisen tarkkuuden suhteen ja luo vankkaa toimintaa.
Valitettavasti heikkouksia on myös päässyt mukaan. Stalinistinen propaganda on räikeästi näkyvää kaikissa ilmentymismuodoissaan ja koska sitä on myös paljon on tämän elokuvan katsominen silkkaa koettelemusta. Propaganda on sen verran rautalangasta väännettyä että antaa ison varjon komean kuvauksen ja eeppisen toiminnan päälle ja Prokofjevin upea musiikkikin kärsii.
Hienoja kuvia, sankaruutta, upeaa musiikkia ja valitettavan vahvana sivumakuna rautalangasta väännettyä stalinistista propagandaa.
