Amerikassa ei kannata kolaroida rikkaiden pentujen kanssa, mutta Japanissa kylläkin. Amerikkalaisvinkkelistä kerrotussa ja länsimaalaistäytteisessä Hurjapäät: Tokio Drift (Fast and the Furious: Tokyo Drift, 2006) -kaahailussa nuori jenkkitomppeli (Lucas Black) välttää vankilareissun muuttamalla Japaniin upseeri-isänsä luokse.
Hurjapäät-elokuvat on tunnettu komeista autoistaan, vähäpukeisista naisistaan ja hurjista kilpa-ajoistaan. Tuottaja Neal H. Moritz vaihtoi kolmatta osaa varten koko tuotantoryhmän ja tapahtumapaikan Tokion yöhön, jossa kiiltävät ajopelit kuskeineen ottavat mittaa toisistaan taitolajissa, jota kutsutaan driftaukseksi.
Koko puolitoistatuntinen rakentuu ohjaaja Justin Linin energian varaan. Samaa energiaa ei käsikirjoitukseen ole eksynyt henkilöhahmoja rakentamaan, saati kunnollista tarinaakaan luomaan. Tokio on pelkkä kulissi, jonka pahvisuutta ei pystytä peittelemään, sillä japanilainen kulttuuri ei käsikirjoittajatiimin hoivissa ole saanut juurikaan jalansijaa.
Näyttävät kilpailut vievät pääosan näyttelijöiltä, joista kehuttavia tapauksia ei löydy japanilaissankaruutta edustavan Sung Kangin lisäksi. Ainakin piristysruiskeena driftaus on jännittävämpää katseltavaa, sillä ajopelejä on käytettävä taidolla ja pidettävä ehjinä, toisin kuin aikaisemmissa osissa. Päähenkilö heitetään untuvikkona ajopeleihin, joita hän ei hallitse, mitä voidaan pitää myönteisenä kehityksenä.
Itseironiaa vilisee siellä sun täällä, joten ainakin elokuvan pinnallisuus on kieli poskessa ymmärretty käyttää omaksi edukseen. Japanilaisen kulttuurin sivuuttaminen on kuitenkin erhe, josta joutuu maksamaan. Sykkivien ja näyttävien kilpa-ajojen maailmassa aika ei käy pitkäksi, mutta lopputekstien laskeutuessa jokainen nähty kuva on jo ehtinyt pyyhkiytyä mielestä. Sitäkin voidaan pitää myönteisenä kehityksenä.
nimimerkki: Martin van Wetten
