Kaksi perusvarmaa trilleria Taking Lives ja Paranoia, sekä Shield-Lain Varjolla -sarjaakin ohjannut D.J Caruso vaihtoi trillerit draamoihin, ja vuonna 2005 ilmestyi miehen uutuusdraama Rahantekijä. Pääosia esittävät muutamassa romanttisessa hömppäkomediassa näytellyt Matthew McConaughey, Itse Möly-Al Pacino ja Rene Russo.
Elokuva kertoo menestyvästä jalkalloilijasta Brandon Leestä (McConaughey), joka teloo polvensa pahasti yhdessä ottelussa. Polvi menee sen verran huonoon kuntoon, että Brandon voi heittää hyvästit jalkapallolle. Toipumisen jälkeen Brandon huomaa omaavansa lahjakkaita kykyjä voittajien arvaamiseen jalkapalloilussa. Tämän on huomannut myös menestyneen vedonlyöntitoimiston johtaja Walter Abrams (Pacino). Abrams palkkaa Leen ja alkaa kehittämään alansa huippua. Lee alkaakin nopeasti menestyä ja välit alkavat lämpenemään myös Abramsin vaimoon Toniin (Rene Russo). Menestys alkaa kuitenkin nousemaan päähän ja alakierre alkaa…
Viimeinkin amerikkalaisten omasta suosikki- ja jopa kansallislajista, amerikkalaisesta jalkapallosta tupsahtaa elokuva Pollylandiaan. Tai no, eihän Rahantekijä varsinaisesti kerro itse jalkapallosta vaan tarkemmin vedonlyönnistä. Vedonlyönti voi olla hyvinkin karua ja säälimätöntä hommaa. Rahantekijä onkin pesunkestävä draama vedonlyöntimaailman julmuudesta ja häikäilettömyydestä.
Matthew McConaughey saisi pysyä niissä rakkaushömppäkomedioissa. Jatkuvat hymyilyt ja virnistykset, eivät oikein sovi piinkovan voittajaveikkaajan pöksyihin. Möly-Al on omalla turvallisella tasollaan ja pääsee karjaisemaankin pariin kertaan. Rene Russo ei tee mitään erikoista, tympäännyttävä ja vaisu esitys naikkoselta, jolta ei paljon muuta voi odottaakkaan. Ainakaan filmografian perusteella.
Huolimatta tasapaksuudesta, Rahantekijään ollaan saatu mukaan myös pari piristävää seikkaa. Ensinnäkin käsikirjoitus. Jonkun muun kuin D.J Caruson käsissä Rahantekijän kässäristä oltaisiin voitu puristaa irti paljon enemmän. Caruso kuitenkin intoutuu moraalisten tasa-arvojen, sekä töksähtelevien ”lopulta oikeus voittaa” -asetelmien tunkemiseen elokuvaan ja lisää mukaan myös aimo annoksen ”muka-surullista draamaa” – ja kaiken lisäksi vielä ennalta-arvattavan loppuratkaisun. Käsikirjoitus on kuitenkin Caruson virheistä huolimatta erittäin pätevää ja mielenkiintoista, josta oltaisiin saatu erinomainen elokuva.
Realistuus ja tunnelmallinen kuvaus antavat myös piristystä muuten tasapaksuun pätkään. Rahantekijä todistaa, että mestyvän työnarkomaanin ja suurudenhullun mesemiehen välissä on hiuksen hieno raja. Rahantekijä on kokonaisuutena tasapaksu teos, jonka katsoo paremman draamaan puutteessa. Ei onnistu säväyttämään, mutta pääsee puoleen kenttään asti ainakin realistisuudella ja leppoisalla fiiliksellään.
