Vuonna 1968 ilmestynyt Apinoiden planeetta on yksi kaikkien aikojen tärkeimpiä scifi-elokuvia. Ihmisten ja apinoiden valtasuhteet päälaelleen kääntänyt klassikko ei ollut pelkkiä muovisia apinamaskeja, vaan harvinaisen terävä, ajaton yhteiskunnallinen satiiri. Elokuva sai neljä jatko-osaa, kunnes sarja päätettiin aloittaa kokonaan alusta vuoden 2011 elokuvalla Apinoiden planeetan synty. Nyt teattereihin saapuu kyseisen elokuvan jatko-osa.
On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun kokeelliseen lääkkeen avulla älyllisiksi muuttuneet apinat karkasivat San Franciscon tuotantolaitoksesta läheiseen metsään. Siinä missä apinat ovat onnistuneet johtajansa Caesarin avulla luomaan vakaan ja toimivan apinayhteiskunnan, ihmiskunta on tuhoutunut maailmanlaajuisen pandemian laukaiseman katastrofin vuoksi. Pieni joukko selviytyneitä havittelee pääsyä vanhan vesivoimalan luokse turvatakseen energiansaannin, mutta pahaksi onneksi se sijaitsee apinoiden hallitsemalla alueella. Räjähdysherkässä tilanteessa rauhan säilyminen on kiinni yksilöiden valinnoista ja luottamuksesta.
Apinoiden planeetan synty toi älykkäät apinat onnistuneesti uudelle vuosituhannelle. Kumimaskit korvattiin liikkeenkaappaus-tekniikkalla digitaalisesti luoduilla apinoilla, jotka aiemmista Apinoiden planeetta -elokuvista poiketen muistuttivat ulkomuodoltaan oikeita apinoita. Tekniikan lisäksi elokuva toi sarjaan aimoannoksen sydäntä ja palautti sen yhteiskuntakriittisille juurilleen. Jatko-osa jatkaa samalla linjalla, mutta menee kaikessa pidemmälle. Katsojan onneksi, myös laadussa: Apinoiden planeetan vallankumous on yksi kuluvan vuoden onnistuneimpia elokuvia.
Ohjaaja Matt Reeves on loihtinut kasaan vaikuttavan ja ajatuksia herättävän kokonaisuuden, joka on sekä toimiva viihde-elokuva että jotain ajattomampaa. Eläimellisen apinayhteiskunnan ja sivistyksensä raunioilla taistelevan ihmisyhteisön väliset jännitteet nostavat esiin tärkeitä teemoja pelosta ja väkivallasta, jotka ovat tuttuja liki kaikissa historian konflikteissa. Viittaukset jo viidettä vuosimmentä ajankohtaiseen Israelin-Palestiinan konfliktiin tuntuvat ajankohtaisten tapahtumien vuoksi ilmiselviltä. Edes suuren budjetin kesäelokuville tyypillistä onnellista loppua ei ole saatavilla.
Elokuva on parhaimmillaan alun pahaenteisissä tunnelmissa, jotka kuvataan puhtaasti apinayhteisön näkökulmasta kaiken kommunikaation tapahtuessa lähes tyystin ilman dialogia. Sodan uhka ja inhimillisyyden häivähdykset herättävät niin suuria tunteita, että lopun toiminnallisuus tuntuu siihen verrattuna pliisulta. Elokuvan kirkkaimpana tähtenä tuikkii Caesar-apinalle ilmeensä ja äänensä antava Andy Serkins, kun taas elokuvan eniten nimeä omaava näyttelijä Gary Oldman tuntuu olevan mukana minuuttitaksalla. Markkinoinnista poiketen suurimman roolin tekee Jason Clarke, joka suoriutuu elokuvan inhimillisimpänä ihmishahmona mallikkaasti.
Apinoiden planeetan vallankumous on jatkoa niin kiehtovalle tarinalle, että kolmatta osaa ei tahdo malttaa odottaa. Osana trilogiaa elokuva on paljon lähempänä Imperiumin vastaiskun ja Yön ritarin kaltaisia klassikkoja kuin esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta: kaksi tornia -kaltaisia ”väliteoksia”. Hyvän elokuvan merkkinä se seisoo tukevasti myös omilla karvaisilla jaloillaan.
