El Jefe (Emilio Fernandez) ei siedä loukkauksia. Alfredo Garcia on loukannut häntä, joten lierot kelmit (Rober Webber, Gig Young, Helmut Dantine) saavat tehtäväkseen hakea hänet. Kuolleena. Nämä taas delegoivat homman eteenpäin resuiselle kapakkapianistille, Bennylle (Warren Oates) ja tämä taas kuulee huora-tyttöystävältään, Elitalta (Isela Vega) että Alfredo on jo kuollut. Tilaisuutensa haistavana lähtee Benny rahaa tuottavaa päätä hakemaan, mutta hän ei ole ainoa jota se kiinnostaa eikä mikään suju ongelmitta. Moraalisesti Bennylle tärkeä matka menettää aljuperäisen, romanttisen merkityksensä ja muuttuu veriseksi kostoretkeksi ja sen hän myös kulkee loppuun asti seuranaan kärpäsiä kuhiseva ja kuivajäässä viihtyvä Alfredo.
David Samuel ’Bloody Sam’ Peckinpahin viimeisenä mestariteoksena mainetta saanut eepos jo edesmenneen Alfredo Garcian aiheuttamista hankaluuksista huokuu julmaa energiaa. Mukana on morbidin pikimustaa huumoria, brutaalin kuluttavaa miehisyyttä ja myös lamauttavaa kauneutta. Vapaana ilmaisemaan elokuvalla ja Meksikon maisemissa hän riekkui ja Warren Oates ei kehittänyt Bennyn vihaa, hellyyttä, pitkävihaisuutta, juopottelua, epäonnistumista ja romuttautunutta itsetuntoa käsikirjoituksesta: hän vain kopioi kameran takana olevan miehen persoonan ja loistaa paitsi näyttelijänä myös esittää tuskallisen, henkilökohtaisen peilauksen. Sam…eiku Benny on karu, ehdoton persoona jota raha ei kiinnosta yhtä paljon kuin mahdollisuus saada itsekunnioituksensa takaisin tekemällä likainen työ minkä joku iso ja vastenmielinen roisto haluaa tehtävän. Peckinpah antaa peilikuvalleen jopa tämän janoaman koston ja hyvityksen, joskin nautinto niistä jää väistämättä lyhytaikaiseksi.
Isela Vega on juuri sopivan karhea hahmo Sa..eiku Bennyn kaltaisen miehen rakkaudeksi ja näiden yhteiskohtauksissa on kauneutta. Suurta kauneutta ja tavassa jolla Benny katsoo reissun murjomaa huoraa on sellaista hellyyttä joka raastaa sydäntä. Hän rakastaa niin paljon että se sattuu häneen sydänjuuria myöten vaikka hän myös kiroaa ja murahtelee kuin raivokas koira ja monesti vielä samassa kohtauksessa. Kaiken merkityksellisen mentyä viemäristä alas kelpaa miehelle helteen lämmittämä viina suoraan pullosta ja ’Bloody Sam’ vielä avusti puvustoa omilla aurinkolaseillaan.
Emilio Fernandez on vastenmielinen meksikolaisroisto ja alkukohtauksen epämääräinen ajankohta lisää vaikutelmaa tehokkaasti. Muita roistoja ja kelmejä löytyy enemmän kuin vähän ja hyvin heitäkin esitetään, joskin Peckinpah ei anna aikaa edes yksilöidä heitä ja mitä syytä edes on nimetä nilkkejä jotka tapetaan ennemmin tai myöhemmin elokuvaan ilmaantumisen jälkeen.
Voimakas, ehdoton ja puhtaasti Peckinpahin henkilökohtainen näkemys. Mukana on mustaa huumoria, letkeää dialogia ja päähenkilön matka on vietävä loppuun asti sillä hänellä ei ole enää muuta vaihtoehtoa jäljellä. Vastenmielisten kohtausten ja henkilöiden lisäksi mukana on lumoavaa kauneutta ja mikään elementti ei pääse peittämään muita alleen.
