Resident Evil -elokuvasarjan kolmas osa yllätti positiivisesti. Ensimmäinen RE on katsottava, toinen huono.
Ykkönen on kaikilta osin napakampi kuin kakkonen, eikä se raiskaa taustaansa yhtä pahasti.
Kolmonen on vähän ikäänkuin ”paluu juurille” surkeahkon RE: Apocalypsen jälkeen. Apocalypse oli kehno sen vuoksi, että sen juoni oli epätasainen ja jopa hiukkasen lapsellinen. Meno meni överiksi monessakin kohtaa, ilman tyylitajua ja huonoilla näyttelijäsuorituksilla höystettynä. Lisäksi Apocalypse ei paljoa taustaansa kunnioittanut, mikä olikin ehkä se pahin vika. Melkein kaikista pelisarjaan olennaisesti kuuluvista asioista oli pyritty tekemään omia tylsiä ja tavanomaisia versioita. Pahimpana Resident Evil 3 -pelissä nähdyn Nemesis-hirviön toteutus.
Resident Evil: Tuho peittoaa edeltäjänsä liki kaikilta osin. Juonellisesti ja visuaalisesti soppa toimii huomattavasti paremmin kuin ehkä jopa ykkösessä. Elokuvan fiilis on ehkä ottanut askeleen pari hieman synkempään suuntaan, mutta onneksi huumoria (jos sitä sellaiseksi voi kutsua) ei ole ihan täysin unohdettu. Elokuvan aikana vallitsee lähes koko ajan pieni mustan huumorin lataus, mutta ei tämän aikana naurattanut kertaakaan kunnolla.
Näyttelijät toimivat, joskaan yhtään ”tähtisuoritusta” ei ole mukana, mutta tokkopa sellaista tällaiselta elokuvalta odottaakaan. Pääasia, että menossa on meininkiä ja toiminnassa kunnolla potkua! Muutamissa kohtauksissa näkyvät tuhansien ellei miljoonien zombien laumat ovat vaikuttavaa nähtävää, ja kun mukana olisi vielä oikein kunnon ”sadonkorjuukohtaus”… Ikävä kyllä tällaista on melko turha odottaa, jos paria lyhyttä autoilukohtaa ei lasketa. Verta ja ruudinkatkua on tyydyttävästi, mutta olisi toivonut, että valtavia zombiarmeijoita olisi hyödynnetty edes kerran kunnon massateurastuskohtauksessa.
Resident Evil: Tuho on minun mielestäni sarjan toiseksi paras osa. Ykkönen vie voiton parhaan soundtrackinsa ja ikimuistoisen loppukohtauksensa ansiosta, jotka pistivät koko elokuvan toimimaan lopulta tukevimmin. Tuho lupailee sarjalle neljännenkin osan, että ei kun vain suu vaahdoten odottamaan sen julkaisua.
