Elokuvallisesti näyttelijä Antti Litjan kirkkain hetki sattui 70-luvun puoliväliin, kun hän teki kolme ihmisläheistä komediaa Risto Jarvan Ohjauksessa. Mies joka ei osannut sanoa ei on ensimmäinen näistä.
Aimo Niemi (Litja) palaa Yhdysvalloista lapsuutensa maisemiin Kivimäkeen. Ihmiset Kivimäessä eivät näytä juuri muuttuneen. Sen sijaan Kivimäki on käymässä jonkinlaista muutosta ja se on hyvää vauhtia muuttumassa puukorttelista betonilähiöksi. Aimo on valmistunut Amerikassa teologiksi ja saa töitä avioliittoneuvojana. Hän alkaakin ”selvitellä” Kivimäkeläisten ihmissuhdesotkuja ja rakastuu siinä sivussa itsekin ihanaan Millaan (Wallasvaara).
Elokuvan taustalla voi havaita aitoa huolta kauniiden kaupunki-idyllien katoamisesta. Kivimäki kuvaakin itseasiassa Vallilan kaupunginosaa Helsingistä. Elokuvassa eletään aikaa, kun kaupunki kasvaa vahvasti ja päättäjille tulee paineita rakennuttaa uusia asuntoja ja liiketiloja. Tuottamattomilla puukortteleilla ei nähty tuolloin paljon arvoa, joten purkutöiltäkään ei vältytty. No muutos on aina käynnissä ja ilmeisen välttämätöntä. Muuttunut on myös kaupunkilaisten sosiaalinen ympäristö. Taitaa olla katoavaa kaupunkiperinnettä tälläinen tiivis lähiöyhteisö, jossa naapurit ovat aidosti kiinnostuneita toistensa asioista. Elämänmakuista helsinkiläisyyttä on kuitenkin tähän elokuvaan saatu jälkipolville mukavasti tallennettua.
Kaupungin modernisoitumisen lisäksi elokuvassa on mukana rutkasti tilannekomiikkaa sekä, kaupunkilaislähtöisyydestä huolimatta, ns. vanhaa suomifilmien maalaiskomediaa. Legendaarinen on mm. Aimon avioliittoneuvojan ominaisuudessa antama vihje, miten miehen saa pysymään yhden yön jutun jälkeen vielä aamullakin naisen lakanoissa.
Antti Litjan filmografialle tällä elokuvalla on lähtemätön merkitys. Loihan se tavallaan pohjaa hänen huikealle suoritukselleen elokuvassa Jäniksen vuosi. Litjan hahmo saattaa näyttää natsiajan sadistiselta kiduttajalta pyöreine rilleineen, mutta todellisuudessa hahmo on suomalaisen elokuvahistorian kiltein mies. Litjan työskentely on hillittyä ja irrottaa katsojassa monet naurut. Kirsti Wallasvaara rakentaa äärimmäisen kiehtovan naishahmon, jolle ainakin minä menetin sydämeni. Herkkä, kaunis ja persoonallinen roolisuoritus, jonka viimeisen repliikin kuullessa katsoja on täysin myyty. Sina Kujansuu maskuliinisena, mutta silti niin naisellisena poliisina on myös piristävä näky. Sittemminhän Kujansuu siirtyi ohjaajaksi luoden mm. loistavan sarjan Sydän toivoa täynnä. Kauko Helovirta tekee niin ikään loistavan roolin poliisina, joka pähkäilee vaimonsa murhaamista ja ruumiin hävittämisen problematiikkaa oivallisesti.
Risto Jarva lähti tällä elokuvalla katsojaystävällisempään suuntaan ja elokuva saavuttikin suurta suosiota. Hänen edellinen Yhden miehen sota -elokuvansa oli sisällöllisesti arvokas, mutta kaupallisesti täysi floppi, josta kertoo paljon jo se, että elokuvan ensi-ilta järjestettiin Lammilla. Mies joka ei osannut sanoa ei palautti uskon suomalaisen ”vakavan” elokuvan kaupalliseen myyvyyteen.
nimimerkki: mauge
