Koska Vietnamin sodan huumehöyryiset kuvaukset ovat jo upottaneet naskalinsa populaarikulttuurin historiaan ja uusiakin sotia on käyty, niin pitäähän niistäkin kertoa. Nämä ”uudet” sodat ovat aavikkosotia keskellä ei mitään ja silti ovat samanlaisia tylsyyden ja typeryyden tohelointeja.
Anthony Swofford (Jake Gyllenhaal) teki vitun typerästi värväytyessään merijalkaväkeen ja aivan vitun nopeasti hän sitä ehti katumaankin. Kuitenkin hänet koulutetaan tarkka-ampujaksi koska hänen lattapäänsä ei ole pelkkää sahanpurua. Irakin hullu Saddam riekkuu, joten Swofford yksikkönsä mukana lennätetään keskelle ei vittu mitään ja kersantti Sykes (Jamie Foxx) taas pitää huolen yksiköstään. Aavikolla on vitun tylsää ja koska lattapäät ovat siellä eristettyinä tulee kaikenlaista hevosenleikkiä harjoitettua. Lopulta lattapäät laitetaan sotimaan vitunmoisen tylsyyden lopetukseksi, joskin motiivit ovat parhaimmillaan hämärät ja tylsyys on nakertanut päitä ja aikaakin on kulunut. Tosiasia mikä helposti unohtuu vitun tyhmiltä lattapäiltä, jotka ovat aina lattapäitä.
Sam Mendesin ohjaama kuvaus Persianlahden sodasta todellakin antaa jo alussa suuren annoksen miltei kliseistä machopullistelua. Kun tarina siirtyy Saudi-Arabian piirteettömälle aavikolle se pääsee todelliseen vahvuuteen ja jättää suurimman osa machoilusta pois. Tylsyys puristaa päitä kasaan, maailma liikkuu ja tylsyys puristaa päitä uudelleen. Välissä on taas tylsää ja sitä hätyytellään kauemmas mm. skorpionitappeluilla, masturbaatiolla, aseen puhdistamisella, masturbaatiolla ja masturbaatiolla. Lopulta on hieman sotaakin, mutta tylsyyden vaihtaminen tyhmyyteen ei paljoa muuta asiaa minnekään. Lattapäät ovat yhä lattapäitä.
Jake Gyllenhaalin kasvot ovat lukemattomien lattapäiden kasvot keskellä aavan aavikon tylsyyttä. Swofford on melkoisen nimetön juippi keskellä tylsää aavikkoa ja muut humut ovat samanlaisia lattapäitä. Jamie Foxx pellinkovana kersanttina pysyy mysteerinä katsojalle. Onko hänen julistuksensa rakkaudesta lattapäiden tyhmää ja tylsää työtä kohtaan aitoa vai onko sen tarkoitus vain ylläpitää moraalia.
Sam Mendesin ohjaus todellakin painottaa ”sotimisen” tylsyyttä ja odottamista. Irakilaisia ei paljoa näy ja ne jotka nähdään nähdään kaukaa, pelkkinä kaapuina ja kameleina. Huumoria on mukana runsaasti, joskin mikään kohtaus ei itsessään ole hauska tai sellaiseen pyrkivä. Tragikoomisia kohtauksia on runsaasti ja muu absurdi machoilu lisää omituisen järjettömyyden vaikutelmaa.
Kokonaisuus ei kylläkään ole mitenkään tylsä, vaan mielenkiintoinen kuvaus tylsistymisestä keskellä ei mitään. Keskellä ei mitään on tylsä paikka ja siellä käynyt on aina siellä.
