Tracey on vuonna 2007 valmistunut pienen budjetin draamaelokuva, jonka pääosassa häärää viime vuosina ryminällä suuren yleisön tietoisuuteen noussut nuori kanadalaisnäyttelijä Ellen Page. Englannin kieliseltä nimeltään The Tracey Fragments pohjautuu kanadalaisen kirjailijan Maureen Medvedin samannimiseen romaaniin, jonka mies on itse käsikirjoittanut näkemäämme elokuvamuottiin, ja jonka on ohjannut niin ikään kanadalainen Bruce McDonald. IMDb- leffasivuston mukaan Tracey on kuvattu vain 14 päivässä, mutta leikkaamiseen on kulunut aikaa yhdeksän kuukautta.
Kanadalaistrion tekele ei lähentele millään tasolla normaalia Hollywood-elokuvaa – tai ylipäänsä mitään normaalia. Leffan alussa Ellen Pagen esittämä Tracey Berkowitz kuvataan istumassa bussin perällä pelkkä suihkuverho yllään, miettimässä kaikkea hullunkurista ja pohtimassa missä hänen kadonnut ja itseään koiraksi luuleva pikkuveljensä Sonny on. Mitään selvää juonta elokuvasta on turha etsiä, sillä sitä ei ole. Tapahtumia ennen Sonnyn katoamista aletaan kertaamaan takautumien avulla ja samalla käydään läpi Traceyn harmaanmustaa elämänkaarta. The Tracey Fragments on omasta mielestäni tarina siitä, miten nuoren naisen elämä voi pahimmillaan mennä pieleen ja millaisia seurauksia koulukiusaamisella ja huonoilla kotioloilla voi olla. Tekijäpoppoolla on ollut tarkoituksena tuoda nuorten mahdolliset ongelmat katsojien tietoisuuteen mahdollisimman realistisella tavalla, samalla kuvaten Traceyn tuntemuksia ja ajatuksia kaiken sotkun keskellä.
Voin suoraan sanoa ettei elokuvan katsominen ollut mikään nautinto, päinvastoin. Ensiksikin vie aikaa tottua elokuvan kuvaustekniikkaan, jossa ruudussa siis vilkkuu koko ajan useampia kuvakulmia eri näkökulmista. Pahimmillaan viiden tai kuuden kuvan seuraaminen ei tunnu mielekkäältä, enkä usko tällä tyylillä kuvatuilla elokuvilla olevan minkäänlaista tulevaisuutta. Välillä ruutu taas täyttyy kymmenistä kuvista, joten ajoittain katsojan päänuppia sekoitetaan oikein olan takaa.
Tapahtumissakaan ei tunnu olevan mitään järkeä, eikä elokuvalla ole päämäärää jota kohden ponnistaa ja kieltämättä sen voi elokuvasta aistiakin. Ajatus pureutua nuoren tytön ongelmiin ja jopa hiljalleen alkavaan sekoamiseen on mielenkiintoinen, mutta onko tämä oikea tapa toteuttaa kyseinen skeema, onkin sitten jo eri juttu. Pääidea saadaan kyllä hyvin esille, mutta niin paljoa ajatuksia elokuva ei katsojassa onnistu herättämään kuin pitäisi. Jollain tavalla voimakkaampi ja ronskimpi versio olisi voinut toimia paremmin, sillä The Tracey Fragments antaa itsestään ristiriitaisen vaikutelman ja unohtuu pian katsojakunnan mielestä.
Ellen Page on yksi lempinäyttelijöistäni ja jälleen kerran hän osoittaa kyvykkyytensä tunteiden välittämisessä. Tähän mennessä Page on iästään huolimatta ”joutunut” näyttelemään teinityttöä, mutta se ei menoa haittaa, sillä neito onnistuu nostamaan hahmonsa koskettavalle tasolla ja antamaan tälle tarvittavaa syvyyttä. Muutenkin elokuvan näyttelytyö on kautta linjan hyvää.
Kenelle Tracey- elokuvaa sitten pystyy suosittelemaan? Kohdeyleisöä on vaikea määrittää, mutta ainakin oudoista ja erkoisista tunnekuvaus-leffoista pitävät voivat tähän ihastua. Yhden tähden annan jo pelkästään Pagen hienosta roolityöstä ja puolikas irtoaa särmäkkäästä alkuperäisideasta.
