Ottaa alustakseen orwellmaisen dystopian ja lisää siihen annoksen Gilliamin pikimustaa huumoria sekä päiväunimaista kerrontaa.

12.1.2009 05:19

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Brazil
Valmistusvuosi:1985
Pituus:131 min

Tulevaisuutta on mukava värittää villeillä visioilla – varsinkin synkillä sellaisilla. Brazil (1985) ottaa alustakseen orwellmaisen dystopian ja lisää siihen annoksen pikimustaa huumoria – onhan kyseessä sentään Monty Python –jengin jäsenen ohjaus.

Alun perin Brazil piti jopa julkaista työnimellä 1984 ½, yhdistettynä hatunnostona sekä Orwellille että Fellinille, mutta toiset ehtivät ensin: toisen tuotantotiimin sovitus Orwellin klassikkoromaanista Vuonna 1984 ehti ensin ja muutti ohjaaja Gilliamin kuvioita. Kuvioita sekoittivat myös tuotantoportaan näkemyserot (rohkeasta loppuratkaisusta) sekä elokuvan kohdalle osuneet lukuisat tekniset ongelmat, joista onneksi selvittiin kunnialla.

Vaikka Brazilin futuristiseksi tarkoitettu miljöö lähinnä naurattaa katsojaa jo parikymmentä vuotta julkaisunsa jälkeen, on elokuvan sanoma, niin vahvasti kuin se juuri 1984:n koomisemmalta versiolta haiskahtaakin, tiukasti hallussa ja aina ajankohtainen. Jonathan Prycen esittämä päähenkilö Sam Lowry saa kokea yksilön ”tappaneen” yhteiskunnan puristuksen kaulansa ympärillä ja byrokratian koura puristaa sekin pientä ihmistä sangen kipeästi. Siinä tohinassa ihmiselle helposti jäävät käteen vain unelmat.

Juuri kova kritiikki kasvotonta byrokratiaa kohtaan tuo ainakin allekirjoittaneelle mieleen vahvasti myös toisen kuulun kirjan, F. Kafkan Linnan, jossa niin ikään ”byrokratian virheettömyys” tuodaan esille umpikuivan satiirin avulla. Yhtälailla sekä Linna että hieman liian pitkäksi venähtänyt Brazil ovat myös teoksia, jotka kasvavat ajan myötä suuremmiksi kuin mitä ne juuri tarkastelun päätteeksi olivat. Ts. idea on kylliksi vahva jäädäkseen elämään omaa elämäänsä ajatusten viidakkoon.

Brazil tarjoaa Robert De Niron koomisessa anarkistisankarin roolissa, jättiannoksen päiväunimaista haihattelua ja vastapainona jo mainitun normeihinsa kuolleen yhteiskunnan umpisynkeyden, Vaikka Kim Greistin naissankari jää sitä kuulua lehden maanantainumeroa ohkaisemmaksi ja leffa polkee hetken paikallaan halvan toiminnan suossa, voi kyseessä sanoa olevan erittäin onnistuneen tekeleen.

Arvosteltu: 12.01.2009

Lisää luettavaa