Ensinnä haluaisin sanoa pari sanaa: jotkut tulevat järkyttymään ”alhaisesta” pistemäärästä, jonka annan, ja pihisevät itsekseen: ”ei tuollaiset nulikat mitään ymmärrä”. Siksi haluankin painottaa, että koetan hakea suurimmat syyt leffan ei-niin-suureen digailuun myös itsestäni. Toki tämäkin on jonkin sortin itsepuolustuskeino fanaattisilta elokuvan ystäviltä. Mutta niitä ystäviä vain on monenlaisia.
Pulp Fiction kertoo, olikohan niitä nyt kolme (?), limittäin niputtuvaa rikostarinaa: yhdessä pidetään (=John Travolta pitää) seuraa muuan isoherran vaimolle (Uma Thurman) ja puuteroidaan nenua peilin päältä. Toisessa nyrkkeilijä (Willis) tulee piekseneeksi hengiltä vastustajansa, ihmettelee, missä hänen isänsä antama kello on, ja ajautuu pieneen tappopeliin. Kolmannessa kaksi miestä (Travolta ja Jackson) lähinnä puhuu joutavia, tosin ihan kelpo joutavia, ja siinä sivussa yrittävät hankkiutua eroon ruumiista.
Kuten äskeistäkin rivien välistä lukemalla huomaa, minun suurin ongelmani elokuvan kanssa on se kuuluisa etenemistapa. En yksinkertaisesti saa yhdistettyä tarinoita toisiinsa niin, että pystyisin arvostamaan tarpeeksi tällaista kerrontatapaa. Mikäli niitä edes on tarkoitus saada nidottua yhteen VAHVASTI. Mutta kuten Leffatykin foorumeillakin joku taisi mainita: ”Ei ihmisten tyhmyys ole Tarantinon vika”.
Minkäänlaista funktiotakaan en saa oikein muodostettua elokuvasta. Mikä on tavoite, juoni, päämäärä, joka kuljettaa pätkää eteenpäin? Vaikka pitkin elokuvaa onkin ripoteltu vihjeitä väkivallan tarpeellisuudesta ja siihen suhtautumisesta, se ei tule esille tarpeeksi selvästi, eikä kanna elokuvaa niin hyvin kuin olisi tarvis. Mikäli sen on tarkoitus…
Edes viihdepuolella tämä ei onnistu täydellisesti. Maineikas dialogipuolihan on omastakin mielestä ihan hauskaa kuunneltavaa kaikkine hampurilaisjuttuineen, ja musiikitkin ovat oikein kivoja ja keventäviä lisiä, mutta jos nyt (ehkä jopa sairaalta kuulostavasti, mutta kaikkien pakollisena myönnettävänä) väkivalta lasketaan viihdearvoksi, ei tällainen realistinen kuvaus vaan ole innostavaa RoboCopin jo lähes absurdin verenkäytön katsomiseen tottuneelle harrastajalle.
Jotten mene täysin leffan parjaamiseen, voin sanoa suuren plussan tulevan näyttelytyöstä. On se kumma, ettei Samuel L. Jackson, tuo elokuvien vakionaama, vieläkään ole voittanut Oscar-pystiä. Ei muissakaan valittamista ole, paitsi Bruce Willisiltä olisin toivonut jotain yhtä jämerää kuin Die Hardin aikoihin.
Jos IMDb:n top-taulukoita on katsominen, en luultavasti ikinä opi katsomaan tykätyimpiä elokuvia. Itseni mielestä kun Fight Club ja Mafiaveljetkin ovat yliarvostettua kamaa. Kai tämä realistisuus ja taiteellisuus vain ovat liian vaikeaa katsottavaa. Olipahan leffassa kuitenkin hyvä tunnelma alusta loppuun, eikä katsominen sinänsä ollut edes vaikeata, vaikka näin itsellä jäikin moni asia lyömään tyhjää jälkeenpäin.
Ei tässä mistään huonosta elokuvasta siis todellakaan ole kyse, huonosta ymmärtämisestä ja liikasuurista ennakko-odotuksista lähinnä.
nimimerkki: Lore
