En ole mikään kovin suuri sotaelokuvien ystävä, mutta Taegukgin velisuhdetta käsittelevän teeman ansiosta tämä tuntui mielenkiintoiselta, ja siksi DVD tuli hankittua. Plussana oli myös se, että elokuva ei ole amerikkalainen, sillä sitä tavaraa on kaadettu nuppiin jo niin, että se pursuaa korvista ulos. Mutta joka tapauksessa on heti sanottava, että erittäin tyytyväinen olen hankintaani.
Korean sisällissodan partaalla täysi-ikäisiä miehiä revitään kaduilta väkisin mukaan osallistumaan sotaan. Epäonnekseen nuori ja kokematon Jin-seok on täyttänyt 18 vuotta, ja hän joutuu keskelle mitä raakalaismaisinta taistelutannerta, kun rymistely pohjoisen ja etelän välillä alkaa. Veli Jin-tae seuraa perässä pikkuveljeään suojellakseen, mutta vähitellen itse veljesten välille alkaa myös syttyä pienimuotoisempi sota, kun henkilökohtaiset päämäärät alkavat
sekoittua taisteluiden kauheuksien ja haasteiden sekamelskaan.
On mielenkiintoista ja koskettavaa katsottavaa, miten elokuvassa sota repii veljesten välejä hitaasti hajalle. Näyttelijäpuolen pääparivaljakko Dong-Kun Jang ja Bin Won puhaltavat hyvin eloa hahmoihinsa, ja onnistuvat herättämään elokuvan aikana todella monipuolisesti tunteita katsojassa, oli kyse sitten myötätunnosta tai moraalisesta arveluttamisesta, sillä mustavalkoista hyvä/paha-jaottelua onneksi vältetään, myös yleisesti koko näyttelijäkaartissa. Erityisesti Dong-Kun Jangin isoveljen hahmo kokee tarinan aikana kovia henkisiä muodonmuutoksia, ja Jang osaakin rakentaa ne suhteellisen uskottavasti.
Taegukgi ei näytä kovimman rytinän alettua kuvaa ainoastaan rintamalta, vaan mukaan mahtuu myös kuvausta siitä, miten rankasti sisällissota vaikuttaa niilläkin alueilla, missä savu on hälvennyt eivätkä pommit enää räjähtele. Kaikille selviytyminen hengissä ei enää painakaan vaakakupissa niin paljon, kun taistelun loputtuakin mielessä väikkyy kostonhimo ja kaiken alta paistava sokea inho ”vihollisia” kohtaan, vaikkei heitä edes tuntisikaan. Järisyttävästi nähdään, miten tarpeeksi suuren ihmismassan taakseen saavat aatteet ja näkemykset voivat sumentaa kyvyn nähdä muut ihmiset ihmisinä ja miten ne voivat tuhota kaikkein vahvimmatkin henkiset siteet.
On väistämätöntä, että Taegukgia katsoessa alkaa miettimään, miten typerää ja turhaa sotiminen on. Ja kun vielä sitten ajattelee, että oma Suomen kansammekin on joutunut – eikä sekään edes kovin kauan aikaa sitten – samalla mielettömällä tavalla omassa sisällissodassamme toisiaan tappamaan, alkaa todella ihmetellä, miksei ihmiskunta ole ottanut näistä menneisyyden virheistä oppia… ja mikseivät sotia voi sotia keskenään vain ne ihmiset, jotka ne alulle panevat ja niitä
haluavat?
nimimerkki: Zelner
