Tapahtumat sijoittuvat 1100-luvun Japaniin, Heiken ja Minamoton sukujen veristen sotien aikaan. Kantajaksi naamioitunut sotapäällikkö Yoshitaka päättää munkeiksi pukeutuneine lähimpine sotureineen paeta vihollisen kynsistä suotuisammille alueille. Matkan varrella letka joutuu kuitenkin keskelle kilpailevan klaanin leiriä todistamaan aikeidensa todenperäisyyden.
Tiettävästi Japanin armeija kaipasi sodan loppuvaiheilla kansallista historiallista pukudraamaa, mutta pula-ajan vuoksi Akira Kurosawalla ei sellaisen tekoon resursseja juuri ollut. Niinpä lopulliseksi tuotokseksi muotoutuikin yksissä ainoissa lavasteissa ja muutamissa eri luonnnonympäristöissä kuvattu nollabudjetin komedia, joka käsikirjoitettiinkin yhdessä illassa ikivanhan kabuki-näytelmän pohjalta. Pahaksi onneksi sota pääsi kuitenkin loppumaan ennen suunniteltua ensi-iltaa ja tämä joutui feodaalisena tarinana pannaan vuosikausiksi.
Budjetin ja kuvausolosuhteiden rajoitteiden ymmärtäminen on tässä tapauksessa avain itse elokuvan ytimen avautumiseen. Koska Kurosawalla ei esimerkiksi ollut monipuolisesti lavasteita käytössään, mies panosti ennennäkemättömällä tavalla teoksensa kuvaukseen ja leikkaukseen pitääkseen näkökulmansa koko keston ajan kiinnostavana ja tuoreena. Ne jotka astuvat tiikerin hännälle onkin toisinaan ollut tapana rankata ohjaajan visuaalisesti onnistuneimpien teosten joukkoon – ja ihan syystä.
Tässä on myös Kurosawa-elokuville poikkeuksellisesti jerrylewismäinen koominen sivuhahmo, joka lyöttäytyy mukaan sankareiden letkaan vain törmäilläkseen tai laukoakseen vitsin aina sillöin tällöin. Tiettävästi Kurosawan päätökseen palkata aikansa suosikkikoomikko Ken’ichi Enomoto mukaan elokuvaansa johtuu sekin budjetin rajoitteista, joiden vuoksi kaikenlaista merkitsevää sisältöä jouduttiin karsimaan huomattavasti. Kurosawan itsensä mukaan hahmo lisättiinkin käsikirjoitukseen lähinnä tuomaan eloa muuten varsin etäiseen tarinaan.
Vaikka itse en tämän koomiselle sivuhahmolle juuri lämmennytkään, tuntuu Kurosawan itsensä selitys kuitenkin erittäin ymmärrettävältä, enkä ainakaan itse pysty kuvittelemaan Tiikerin hännän toimivan näinkään hyvin ilman kyseistä naamanvääntelijää.
Kaikkein kiinnostavinta tässä elokuvassa kuitenkin ovat ainakin omalla kohdallani olleet sen mielenkiintoiset tulkinnat, joista oman suosikkini mukaan kyseessä on symbolinen kertomus Japanin sodanjälkeisestä tilanteesta: viholliset edustavat tässä amerikkalaisia joukkoja, munkeiksi pukeutuneet soturit japanilaista armeijaa, sotapäällikkö keisaria ja koominen sivuhahmo tavallista kansaa. Letkan seikkailu itse kuvaa Japanin valtion ja kansan matkaa kohti parempaa huomista.
Erittäin mielenkiintoista.
