Muuan vakoojaryhmä luulee erheellisesti vakuutusjohtaja Roger O. Thornhillia (Cary Grant) Yhdysvaltojen hallituksen salaiseksi agentiksi. Myöhemmin Roger lavastetaan jopa YK-diplomaatin murhaajaksi ja näin hän joutuu jättämään sekä kotikaupunkinsa että työnsä. Lähdettyään kotikaupungista, tapaa Roger junassa Hitchcockin leffoille tunnusomaisen, vaaleahiuksisen ja siron naisen nimeltään Eve Kendall (Eva Marie Saint). Näin alkaa päähenkilön huima pakoretki halki Yhdysvaltoja.
Mitä enemmän leffassa edetään, sitä monimutkaisemmiksi juonikuviot käyvät ja verkkaisesti etenevän tarinan rinnalla käydään paljon dialogia. Henkilöhahmojen syventämiseen paneudutaan kunnolla ja huolellisesti, kuitenkaan liioittelematta. Tämä onkin eräs ohjaajan tapa osoittaa paatuneimmallekin kriitikolle kykynsä jännityksen mestarina. Vaarallinen romanssi rakentuu samalla tavoin kuin monet Hitchcockin leffat, eli sujuvasti ja selkeästi kasvattaen jännitystä aina mahtipontiseen loppukohtaukseen asti.
Mielestäni elokuvan käsikirjoitus on loistava, koska se asettaa tapahtumat järkevästi toisiinsa nähden ja vie tarinaa taidokkaasti eteenpäin. Vuoroperään elokuvassa on niin toiminnallisia kohtauksia ja jännitystä kuin nopeita vuoropuheluita ja juonenkäänteitä. Hitchcockin taidokasta ja nopeatempoista ohjausta tuudittaa Bernard Herrmannin rytmikäs, mukaansatempaava musiikki. Elokuvan välityksellä voi melkein tuntea käsinkosketeltavaa hämmennystä samalla tavoin kuin Roger O. Thornhill, ja näin katsoja asettuu väkisinkin päähenkilön puolelle. Cary Grant loistaa sankarina eläytyen rooliinsa hienovaraisesti, mutta paisuttelematta päähenkilön valmiiksi voimakasta olemusta. Vaarallista romanssia voisikin kuvailla eräänlaiseksi Hitchcockin versioksi James Bondin seikkailuista kun ottaa huomioon eksoottiset kohteet, omaperäiset toimintajaksot ja charmikkaan Cary Grantin puvussaan. Ohjaajan rakastetuimpiin klassikoihin kuuluva Vaarallinen romanssi on tunnettu etenkin kahdesta toimintakohtauksestaan: myrkytyslentokoneen hyökkäyksestä aukealla pellolla ja lopun takaa-ajosta Mount Rushmoren presidenttien veistoskasvoja pitkin.
Vaarallinen romanssi välittää katsojalle upealla tavalla päähenkilön ahdistuneisuuden ja hämmennyksen tunteen, mikä tekee elokuvasta koukuttavan mukaansatempaavan. Toki ohjaaja jättää tarkoituksella tiettyjä sivuseikkoja arvailun varaan (esim. Kuka jahtasi Rogeria myrkytyslentokoneella). Pitkin elokuvaa aina silloin tällöin tapaavat Eve ja Roger käyttäytyvät kuin vanha aviopari ajautuen kerta toisensa jälkeen sanasotaan. Se tuo osittain mukaan komiikkaa, mikä toimii onnistuneena vastapainona jännitykselle. Jännitys välittyy leffasta miltei taukoamatta kasvaen alusta loppuun kohta kohdalta.
Mikäli elokuva luo jännitävää juonta ja musiikkia näin sujuvalla ohjauksella ja käsikirjoituksella varustettuna, on kyseessä todellinen elokuvakokemus. Vaarallinen romanssi on juuri sellainen fantastinen nautinto elokuvana, eikä vähiten sen klassikkomaineen vuoksi. Onneksi elokuva ei ole menettänyt tehoaan ajan saatossa niin visuaalisella puolellaan kuin ihmisten muistissa. Olisi harmi jos näin hyvä elokuva jäisi unholaan. Tieto on kuitenkin välittynyt yhä uusille leffaharrastajille. Vähääkään ylipäätäänsä elokuvista kiinnostuneet ovat rakastuneet tähän klassikkoon ja löytäneet siitä ennen huomaamatta jääneitä piirteitä. Toisille leffa on enemmän jännittävä, toisille enemmän komediallinen seikkailu. Kyse on tavasta suhtautua elokuvaan.
Vaarallinen romanssi tarjoaa kaikkea sitä, mitä elokuva itsessään voi olla: upeaa näyttelytaitoa (etekin pääkaksikolta), taidokasta ohjausta, toimivan kässärin ja niin actionia kuin huumoriakin. Kokonaisuus toimii ja onhan pääparin välillä mukana pieni rakkaustarinakin. Elokuva tiivistää yhteen James Bondin vakoilua, Indiana Jonesin seikkailuhenkeä kuorrutettuna monitasoisen teeman kera. VR sisältää myös hyppysellisen draamaa ja varsin mainiota viihdettä, minkä vuoksi elokuva kestää useammatkin katselukerrat. Elokuva herättää myös vieläkin ajankohtaisen kysymyksen siitä, holhoaako valtio meitä liikaa.
