Tässäpä on esimerkillien aasialainen vastine Hollywood-megatuotannoille, joka on verrattavissa Braveheartiin tai jopa Taru Sorumusten Herrasta-elokuviin. Historiallisen sotadraaman Musa: The Warriorin budjetti oli noin 8 miljoonaa dollaria, ja elokuvan kuvaukset Kiinassa kestivät 5 kuukautta, jonka aikana materiaalia tuli hulppean 350 tuhannen kohtauksen verran. Nämä suuret luvut tekivät Musasta rahallisesti kovimman korealaiselokuvan koskaan, mutta näillä meriiteillä ei koskaan tehdä yksikseen hyvää elokuvaa. Onneksi Kim Sung-Soon ohjaamasta Musasta löytyy myös sitä tunnelmallista sisältöä, joka tekee tästä eeppisestä teoksesta nautinnollisen leffaelämyksen.
Ajankohtana on vuosi 1375. Korean dynastinen hallinto on muuttunut uuden kuninkaan vallan myötä, ja samaan aikaan Kiinassa myllertää sotainen valtataistelu Ming-dynastian ja Yuan-dynastian välillä. Korea lähettää diplomaattisia saattueita Kiinaan, yrityksenä solmia rauha vihamielisten valtakuntien välillä. Valitettavasti Ming-soturit erehtyvät luulemaan korealaisen kenraali Choi Jungin (Joo Jin-Mo) johtamaa saattuetta Yuan-armeijan vakoilijaryhmäksi. Tästä hyvästä korealaiset soturit joutuvat Ming-sotilaiden toimesta vailla ruokaa tai aseita karkoitetuiksi karuun hiekka-aavikkoon. Miesten kohtalot vaikuttavat jo sinetöidyiltä, kunnes apua tulee yllättävältä taholta: Yuanin puolesta taistelevalta mongoliarmeijalta. Mongolit lahtaavat Ming-soturit, mutta säästävät neutraalien korealaisten henget. Kenraali Choi joutuu täten johdattamaan miehensä vaarallisen erämaan läpi kohti Kiinan itärannikkoa, ja sieltä takaisin kotimaahan, Koreaan. Tilanteeseen tulee kuitenkin toinen mutka korealaisten pelastettua Mingin kidnapatun prinsessan (Ziyi Zhang) Yuanien käsistä. Korealaiset päättävät prinsessaa suojelemalla auttaa Mingin hallitusta vastapalveluksen toivossa, mutta tehtävästä tulee vaikea ja verinen, koska Yuanin sotilaat ole valmiita luopumaan prinsessasta ilman taistelua.
Musan juonen rakenne on hyvin perinteinen, ja tämä jättää paljon pelivaraa henkilöhahmojen rakenteluun. Elokuvan tarina alkaa eloonjäämisen teemalla, ja ensivaikutelma sen päähenkilöstä on kovin kyyninen. Kenraali Choi on nuori, kylmäkasvoinen ja tiukka johtaja, joka ylpeydensä takia sietää hädin tuskin yhtään uppiniskaisuutta omilta miehiltään. Tarinan edetessä kenraalin todellinen minä nousee kuitenkin pinnalle, ja eleettömän soturin kovan kuoren alta löytyykin pelokas ja epävarma ihminen. Toinen tärkeä hahmo on retkikunnassa matkustava hiljainen orja Yeosol (vakuuttava Jung Woo-Sung). Orja vapautuu kahleistaan isäntänsä kuoltua, ja hänestä nousee tarinan kapinallinen antisankari, kuka kulkee omia polkujaan, uhmaten jatkuvasti ylempiarvoisten johtajiensa käskyjä. Vapautunut orja saa sympatiat ainoastaan oikeamieliseltä kersantti Daejungilta (Ahn Sung-Ki), kuka tuntee isällistä vastuuta pojasta. Kiinassa supertähdeksi noussut Ziyi Zhang tekee hyvän roolin prinsessa Buyongina, kenen uppiniskaisuus ja artistokraattisuus luo jos muutaman ongelmatekijän ronskien korealaisten keskuudessa. Prinsessan rooli kasvaa tarinan myötä yhä traagisemmaksi: monet urhea soturit ja kyläläiset kuolevat epäitsekkäästi prinsessan varjelemisen nimeen, ja tämä kasvava syyllisyyden tunne raastaa tyttöä sisältä päin. Näyttelytyöskentely on elokuvassa kaikin puolin laadukasta, eikä moittimisen varaa löydy edes pienemmistä roolihahmoista.
Jatkuvat yhteenotot korealaisten ja Yuan-sotilaiden välillä johtavat luontevasti mahtaviin taistelukohtauksiin. Taistelut ovat monipuolisia, ja monia kertoja pääsemme nauttimaan esimerkiksi kenraali Choin mahtavasta miekkailusta, kapteeni Daejungin ilmiömäisestä jousiammunasta tai Yeosolin pelottavan tehokkaista keihästaidoista. Toimintakohtaukset ovat dynaamisia, hektisiä ja brutaaleja, eikä verisuihkuiltakaan vältytä kirveiden ja miekkojen jatkuvassa heilunnassa (nähdäänpä tässä jopa päiden katkontaakin, joten perheen pienimmille tätä ei todellakaan suositella). Väkivaltaisuudestaan huolimatta kohtaukset eivät suinkaan ole puhdasta mätkintää, vaan äärimmäistä eloonjäämiskamppailua, jossa jommankumman osapuolen kuolema on välttämättömyys. Sotureiden silmien hullut katseet kuvastavat hyvin tätä kaaoottista helvettiä, joihin nämä urheat taistelijat ajautuvat kerta toisensa jälkeen. Toimintaa on kuvattu ja leikattu oivallisesti, vaikkakin joihinkin kuvakulmiin olisi kaivannut ehkä hieman laajempaa perspektiiviä. Elokuvan lavastukset ja vaatetukset ovat ammattimaisesti suunniteltuja, eikä missään vaiheessa tule edes epäilystäkään siitä, etteikö tässä oikeasti elettäisi rauhatonta 1300-lukua.
Musan kenties ainoa heikko lenkki oli sen musiikillinen tarjonta. Vaikka se toimii suurimman osin ajasta suhteellisen hyvin, tuli sävellettyä musiikkiraitaa kuunellessa välillä turhankin poppimainen fiilinki. Oopperamaisempia balladeja jäi kaipailemaan, mutta onneksi tämä ei juurikaan haitannut elokuvan hiuksianostattavaa tunnelmalatausta, joka lähes jatkuvasti hipoi täydellisyyttä. Elokuvan viimeinen ja suurin taistelukohtaus savilinnoituksessa nousee mammuttimaiseksi kliimaksiksi, joka säälimättömästi heittää katsojan eteen tragiikkaa ja kyyneleen arvoisia loppuratkaisuja koko rahan edestä. Musa: The Warrior on näkemisen arvoinen spektaakkeli, eikä se ole hullumpi aloitus etelä-korealaisista elokuvista kiinostuneille. Musa tarkoittaa muuten koreaksi ”suurta soturia”, ja katsoja voi omien johtopäätöstensä kautta arvioida, kuka se todellinen Musa tässä tarinassa lopulta oli.
nimimerkki: SpaceCadet1
