Kansakunnan Synty on massiivinen spektaakkeli Amerikan sisällissodasta ja sen jälkeisistä ajoista aina Ku Klux Klanin syntymiseen saakka.
Kansakunnan Synty -elokuvan rasismi on käsin kosketeltavaa. Se ei pyri kaunistelemaan sanomaansa vaan näyttää rohkeasti, mitä se haluaakin sanoa. Itse elokuvan rasismin voi kokea elokuvan loppupuolella, kun sisällissota on loppunut ja Etelä-Amerikka on mullin mallin. Mustat ihmiset näytetään rikollisina ja että Etelä-Amerikan huonot olot ovat juuri heidän syytä, Pohjois-Amerikkaa pistetään matalalle ja Ku Klux Klan on kuin ”taivaan lahja” eteläamerikkalaisille.
Itse mustia näyttelijöitä ei tulla elokuvassa paljoa näkemään, vaan heitä näyttelee mustaksi värjätyt valkoiset. Syynä tähän oli pelkästään kustannukset. Tulihan valkoinen näyttelijä halvemmaksi, kun valkoinen voi näytellä kahta roolia, musta ei.
Lähes yhdeksänkymmentä vuotta vanhan elokuvan visuaalinen ilme on yllättävän positiivista. Muuan muassa erilaiset kamerakulmaukset taistelukohtauksissa ja takaa-ajoissa jaksaa yllättää ja on pakko sanoa Griffithin osaavan elokuvan tekemisen aakkoset.
Mutta ilmeestään huolimatta Kansakunnan Synty on tylsä elokuva. Mustavalkoinen mykkäelokuva, ilman musiikkia – täydellinen unilääke. Tuohon lauseeseen voisi elokuvan kiteyttää. En ole ikinä meinannut nukahtavaa elokuvateatterissa leffan aikana, mutta tässä tapauksessa meinasin. Oli onnen paikka, että mukana oli kylmää juotavaa, sekä pari taukoa leffan aikana, etten nukahtanut.
Myös elokuvan huumori on suhteellisen hyvää, tai miten sen nyt ottaa. Inspiraatio KKK:n valkoisille lakanoille oli se, että mustat lapset pelästyivät, kun valkoinen lakana oli valkoisten lasten päällä. Jos tällainen kohtaus naurattaisi, niin leffan muutkin kohtaukset jaksaisi naurattaa.
Kansakunnan Synty on tylsyydestään huolimatta ihan kelpo kamaa.
