Hansel on DDR:ssä asuva pojankloppi, joka pitää mm. musiikista, mutta kotona on joskus vaikea toteuttaa itseään. Häntä esimerkiksi komennetaan laulaessaan työntämään pää uuniin, jotta muut eivät häiriintyisi. Ei siis ihme, että hän tuntee olonsa hieman tukahdutetuksi. Eräänä päivänä, Rainer Fassbindermaisessa hengessä, Hansel törmää amerikkalaiseen sotilaaseen ja käy hänen vuokseen läpi sukupuolileikkauksen muuntuen Hedwigiksi ja lähtee Valtoihin tekemään rockmuusikon uraa. Mikään ei siellä(kään) suju kovin hohdokkaasti ja näin ollen seuraavaksi tapaamme Hedwigin kertomassa elämäntarinaansa jossain kämäisessä kuppilassa, jossa hän tekee bändinsä Angry Inchin kanssa keikkaa. Solttumies on jo kauan sitten taakse jäänyttä elämää. Välissä on ollut muitakin suhteita, joista suurin rakkaus on ollut niin ikään rock-muusikko Tommy Gnosis, jonka kanssa Hedwig on jakanut luomisvoimansa, rakkautensa ja kaikkensa, mutta kuitenkin jäänyt lopulta lehdelle soittelemaan, kun Tommy on lähtenyt lätkimään ja vienyt kaikki Hedwigin parhaat biisit mukanaan. Hedwig lienee vielä lamaantunut tästä ja on muutenkin jymähtänyt paikoilleen, kun Tommy taas on saavuttanut unelmansa suuresta rock-tähteydestä tehden isoja stadionkeikkoja. Se sukupuolileikkauskaan ei lopulta mennyt aivan nappiin. Ei siis ihme, että Hedwig on hieman vihainen, mutta silti hänessä on jäljellä koskettavaa omanarvontunnetta.
Hedwig and Angry Inch on noussut nopeasti kulttiklassikoksi ja sitä verrataan usein toiseen dragmusikaaliin eli Rocky Horror Picture Show -elokuvaan. Yhtymäkohdat näiden kahden leffan välillä jäävät kuitenkin pelkästään musiikillisiksi. H&AI on enemmän elokuva kuin RHPS. H&AI ei ole pelkästään väkevä glam-/punkrock hupailu tai friikki lavashow, vaan sen räjähtävien musiikkiesitysten väleistä löytyy ääri-inhimillinen kertomus hyväksikäytetystä ihmisestä, joka vastoinkäymisistä huolimatta tekee ylpeänä omaa juttuaan ja uskaltaa yhä olla oma persoonansa ilman teennäisiä suojamuureja. Yksi elokuvan suurimmista riistiriitaisuuksista onkin (hyvässä mielessä), että ulkoisesti vahvoissa maskeissa viihtyvä tyyppi on sisäisesti käsittämättömän avoin.
Alkuperäisesti H&AI on esitetty Broadway-musikaalina, josta keltanokkaohjaaja John Cameron Mitchell on kehitellyt oman värikkään näkemyksensä valkokankaalle. Mitchell itse esittää myös pääosan ja koko elokuva elää ja hengittää Hedwigin kautta. Hedwig on värikäs hahmo, jota tuskin kaikki elokuvakatsojat pysty kerralla sulattamaan. Hedwighän on seksuaaliselta suuntautumiseltaan homo, mutta samalla myös transseksuaali rock-kukko eli ei mitään ihan tavanomaisinta naapurinpoika/-tyttö tyyppiä. Lisäksi elokuvassa on paljon provosoivaa kuvastoa, joka saattaa ärsyttää fundamentalistisimpia katsojia. Esimerkkinä mainittakoon viettelykohtaus, jossa militaristi lähestyy nuorta Hanselia kohtauksessa, jossa visuaalisin keinoin viitataan namuihin, joita tämä antelias ”Sugar Daddy” hänelle tarjoilee. Tämä muuten on takuuvarmasti sellainen kohtaus, jossa Pertsa Perusheterolta kaatuu viimeistään kuppi nurin. Mitchell on sittemmin jatkanut elokuvauraansa aina vaan rohkeimmissa merkeissä. Viimeisin elokuva Shortbus esitteleekin sitten jo todella estotonta meininkiä. Ei todellakaan tule yllätyksenä, että H&AI on saanut jalansijaa nimenomaan sateenkaariväestön keskuudessa. Suurissa yleisönäytöksissä voi törmätä mitä kirjavimpiin drag-kostyymeihin pukeutuneita iloisia tyyppejä, jotka vetävät täysin palkein biisien sanoja ja elävät muutenkin palavalla antaumuksella tapahtumien mukana. Tämä on siis ihan karnevaalimeininkiä ja ilmiö on saamassa maailmalla koko ajan enemmän jalansijaa.
nimimerkki: mauge
