Vuoden 2014 Teenage Mutant Ninja Turtles teki suunnilleen kaiken väärin mitä voi vain elokuva tehdä. Pari juttua sieltä sun täältä ja siihen se sitten loppui. No menestyshän siitä kuitenkin tuli, jonka takia Turtleseiden paluu valkokankaille oli välttämätöntä. Tällä kertaa oltiin kuunnelta katsojien palautetta ja heitetty ylimääräinen synkkyys pois. Tilalle on laitettu sitä meidän tuntemaamme Turtles-henkeä. Mahtavaa!
Silppuri on vangittu, mutta pakenee kuljetuksen aikana. Superpahis päätyy avaruusolento Krangin luo, joka tahtoo tehdä sopimuksen. Sitten Krangin antaman mutageenin avulla Silppuri tekee samassa kuljetuksessa olleista Bebopista ja Rocksteadysta mutantteja, jotka alkavat toimimaan Silppurin alaisuudessa. Myös Baxter Stockman ja Jalkaklaani auttavat pomoaan. Krang saa koottua Technodromensa ja hyökkää New Yorkiin. Päivän voi pelastaa vain Turtlesit.
Edellisessä osassa tuntui, että mukana on liian paljon April O’Neilia. Tällä kertaa kuitenkin näämme enemmän Turtleseita, joita me oikeasti haluamme nähdä. Jo heti alussa näämme heidän pelleilevän ja syövän pizzaa. Lisäksi Turtleseiden luonteet ovat edelleen luotu ihan kiitettävästi. Raphaelista oli tehty vain lentokoneesta hyppäämisen aikana sellainen pelle, jota toivoin Michelangelon olevan. Mutta jokaisella on tietenkin omat pelot. April O’Neil on edelleen mukana ja harmillisesti Megan Foxin näyttelemänä. Tosin ei se härinnyt enää niin paljon, kun roolia oli huomattavasti kutistettu. Will Arnett sopii roolinsa yhtä hyvin kuin viime leffassa. Mukava pikku rooli. Mestari Tikun rooli jää pahasti sivuun ja hänen viisauksiaan ei oikein päästä kuulemaan. Vaikka moni hahmo tässä leffassa saikin hyvää käsittelyä, on yksi hahmo, joka epäonnistui totaalisesti. Tämä on Casey Jones. Häntä näyttelee Arrow’sta tuttu Stephen Amell, joka ei vain pystynyt vakuuttamaan. Häntä nähtiin vain Aprilin pelastaessa se tuttu lätkämaski päässä. Ja eipä hänellä juuri ole mitään järkevää.
Pahiksista mukaan on tuotu iso kasa tuttuja hahmoja. Ja tämähän sopii meille kaikille Turtles-faneille. Silppuri on aivan eri mies kuin viime leffassa. Tohoru Masamune on korvattu Brian Teellä, joka hoitaakin homman paremmin. Uhkaavasti ja uskollisesti alkuperäiselle versiolle. Edellisestä leffasta tuttu haarniska on vaihdettu vähemmän eeppiseen muotoon, joka toimii hienommin. Pientä miinusta tulee siitä, kun ei nähty Turtleseiden ja Silppurin uusintaottelua. Tosin elokuva oli muutenkin täyteen ahdettu. Edellisessä elokuvassa Jalkaklaani oli jonkinlainen terroristijärjestö. Nyt he ovat niitä ninjoja, joihin olemme tottuneet.
Sitten Out of the Shadowsissa on myös rakastettu kaksikko, Bebop ja Rocksteady. Näiden hahmojen luonnin kohdalla on kunnioitettu vuoden 1987 animaatiosarjan hahmoja niin, että tuli hieno fiilis. Oli hieno näky nähdä hömelöt mutantit riehumassa. Myös toinen klassinen pahis on mukana, joka on Krang. Tämä avaruusolio aivo on tehty myös kunnioittaen alkuperäistä verisoitaan. Hänen aikeensa jäivät vähän pimentoon, mutta yksinkertaisesti se oli maailman valloittaminen. Krangin sotakone Technodrome nähdään taivaalla, joka oli hieno näky.
Toimintakohtaukset olivat hienoja ja aivottomia. Joillekkin saattaa tulla ähky kaikesta toiminnasta, mutta silloin ei kannata tuhlata aikaansa tähän. Hymy pysyy huulilla koko leffan ajan ja itse leffa tietää olevansa typerä.
Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows on juuri sellainen leffa, jonka kannattaa katsoa viikonloppuna tai perjantai-iltana kavereiden kanssa. Elokuvallisia ongelmia elokuva on täynnä. Juonta ei ole hirveästi, mutta överiksi vedetyt toimintakohtaukset korvaavat sitä. Elokuva on tavallaan kunnianosoitus vuoden 1987 animaatiosarjalla ja anteeksi pyyntö siitä mitä tasoa edeltäjänsä oli.
