Näin alkaa myös Darren Aronofskyn kauhuelokuva Mother!. Elokuvan päähenkilö Jennifer Lawrence herää sängystä kysyvä ilme kasvoillaan: missä kultaseni on? Mies on runoilija, jolla on vaikeuksia saada jatkoa menestyksekkäälle runoteokselleen. Naisen työ näyttää olevan suhteellisen yksinkertaista: talon kunnostamista ja puhtaanapitoa. Alussa myös naisella vaikuttaa olevan vaikeuksia saada työ etenemään, sillä hän ei osaa valita seinämaalia. Ratkaisu löytyy talon sisimmästä, ytimestä. Koskettamalla seinää Nainen aistii talon sykkivän sydämen, josta voisi olettaa, että elokuva ei ole todenmukainen. Talo antaa myös muita vihjeitä ja ratkaisuja, joita Nainen saa matkan varrella.
Jossain vaiheessa ovelle ilmestyy vanhahko mies (Ed Harris), joka luulee taloa majapaikaksi. Talon Mies antaa vieraan jäädä yöksi Naisen vastustelemisesta huolimatta. Näin tapahtuu myös seuraavan vieraan saavuttua taloon (Michelle Pfeiffer), ja kaava jatkuu koko elokuvan läpi.
Mother! on elokuva, jossa voi nähdä eri teemoja ja paljon symboliikkaa, mutta ohjaajan näkökulmasta katsoen tarkoitus on ollut provosoida, herättää vahvoja tuntemuksia sekä pistää ajattelemaan. Ohjaaja-käsikirjoittaja Darren Aronofsky on kertonut, että ensimmäisestä elokuvasta Pi (1998) lähtien hän on halunnut yleisöltä aina jonkinlaisen reaktion elokuvistaan, oli se sitten buuausta tai hurrausta. Mother! -elokuva herättää molempia reaktioita, ja tästä seuraa elokuvan sisin ajatus. Elokuvaa katsellessa voi tuntua siltä, pidänkö tästä vai en? Sen ei pidäkään olla helppo katseltava ja ymmärrettävä, sillä niin ei ole mikään elokuvan teemoistakaan.
Yhtenä ydinteeman voidaan nähdä luonnon, uskonnon ja ihmisten kohtaamisen kaoottisuus. Ohjaaja Aronofsky on sanonut haastattelussa, että hän on halunnut tehdä elokuvan luontoäidistä. Aronofsky on ilmastonmuutoksesta huolissaan ja se näkyi myös hänen edellisessä Noah -elokuvassa. Noah -elokuvan kautta ohjaaja on halunnut ihmisten huomaavan veden mahdollisen uudelleen nousemisen. Koimme vedenpaisumuksen jo kerran ja tämän pitäisi ihmisten tajuta, eritoten uskovaisten.
Mother! -elokuvassa ihmisjoukot palvovat Miestä ja hänen runoteosta, jonka hän saa valmiiksi elokuvan edetessä. Inspiraatioina toimivat erinäiset tapahtumat, esimerkiksi Naisen tulo raskaaksi. Elokuvan loppupuolella Nainen synnyttää lapsen, jonka Mies sitten vastoin Naisen tahtoa antaa väkijoukolle palvottavaksi. Sitten väkijoukko tappaa lapsen. Vihaisena ja turhaantuneena Nainen tekee matkan Maan sisimpään, kellariin, josta löytyy ratkaisu: öljy ja vanhan miehen jättämä sytkäri. Nainen polttaa itsensä ja kaikki muut, paitsi Miehen, joka paljastuu Jumalaksi. Jumala pyytää kuolemaisiltaan olevalta Naiselta ehdotonta rakkautta kaiken tämän jälkeen, kuten Hän pyysi Naiselta anteeksiantoa ihmisille, jotka tappoivat heidän poikansa.
Ohjaaja tekee ennustuksia näiden tapahtumasarjojen kautta, mitä Maalle tulee tapahtumaan. Aronofsky ottaa yhtä aikaa huomioon luonnon, Jumalan ja ihmiskunnan: Jumala luo Maan, Luontoäiti yrittää suojella ja rakastaa, ihmiset turmelevat, Jumala antaa toivoa ja anteeksiantoa, Luontoäiti ei anna kumpaakaan.
Toinen tärkeä teema on aika. Elokuvassa ei ole ihmisille normaaleja ajanjaksoja, ja kaikki näyttää tapahtuvan ilman loogisia aikajärjestelyjä. Elokuvassa ei käytännössä ole viikonpäiviä, tunteja tai edes kelloja. Elokuva alkaa ja päättyy samalla tavalla.
Suositussa amerikkalaisessa tv-sarjassa True Detective pessimistiseen filosofiaan taipuva rikosetsivä Rust Cohle puhuu ajan syklisyydestä. Etsivä ei halua elää historiassa eikä usko, että tässä maailmassa saadaan ratkaistua mitään. Me tulemme toistamaan virheet uudelleen ja uudelleen. Ideaa on lainattu filosofi Nietzscheltä. Sama pätee elokuvassa Mother!. Jumala luo Maan yhä uudelleen ja uudelleen, ja samat virheet toistuvat. Tässä kohtaa ihmiset voivat ottaa opikseen: arvostus Maata kohtaan täytyy muuttua. Meidän ei tarvitse tehdä virheitä yhä uudelleen, sillä voimme ottaa opiksemme ja korjata virheemme nyt.
Elokuvan genren määrittely antaa myös aihetta miettimiseen. Kauhujännäriksi elokuva on määritelty, mutta välillä elokuvan järjenvastaisuus naurattaa. Vai pitäisikö? Täten nauramme omille kärsimyksille ja tuhoon tuomitulle matkalle jumalten ja luontoäitien noustessa tuhkasta yhä uudelleen, toistamaan tapahtumat ikuisesti, pyöreän Maan syklissä.
