Laiton maahanmuutto on kipeä asia. Ainakin amerikkalaisille. Konkarinäyttelijä Tommy Lee Jonesin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö The Three Burials of Melquiades Estrada (suominimellä paremmin tunnettu Kolmesti kuopattu) esittää kitkerän realistisen tarinan laittomasta maahanmuutosta, rasismista ja oikeuden ja vääryyden rajan selvittämisestä. Nuori, vasta virkaansa astunut rajavartija Mike Norton (Barry Pepper) ampuu vahingossa rehellisen meksikolaisen työläisen Melquiades Estradan (Julio Cedillo). Teostaan järkyttynyt Norton hautaa paniikissa ruumiin Teksasin erämaahan ja yrittää mahdollisimman pitkään peitellä tekoaan. Mikään ei pysy kuitenkin peitossa ikuisesti ja Melquiadesin ystävä Pete Perkins (Lee Jones) haluaa kostaa ystävänsä kuoleman ja saattaa toverinsa viimeiseen lepoon.
Ohjaaja Tommy Lee Jones käsittelee varmoin ottein amerikkalaisille arkaa asiaa. Elokuvasta korostuu rasismi ja syrjintä aidosti ilman turhaa alleviivaamista. Ylimielisiltä jenkeiltä ei löydy edes sympatian rippeitä köyhille ja elannostaan ja asuintilastaan taisteleville meksikolaisille. Tarina kulkee rauhallisesti ja omaperäisiin henkilöhahmoihin syvennytään huolella. Jonesin esittämä Pete Perkins on omiin mietteisiinsä keskittyvä hiljainen ja melko yksinäinen mies, joka muuttuu ystävänsä kuoltua epäröiväksi ja todellisuuden tajunsa menettäneeksi hulluksi. Mikään charlesbronsonmainen kostaja ei ole kyseessä, vaan normaali ihminen, jonka leppoisat ajatukset ovat täyttyneet katkeruudella ja vihalla. Jones tulkitsee Perkinsin elkeitä erinomaisesti. Kostonhimon sokaisema Perkins ei ammu hahmona yli, vaan näyttää katsojalle minkälainen on oikeasti ihminen, joka haluaa kostaa lähimmäisensä kuoleman.
Epäonninen rajavartija Mike Norton, jota Bryan Pepper esittää uskottavasti, on työhönsä tympääntynyt ja hiljalleen vaimostaan erkaantuva rasisti, jonka halveksimus erilaisia ihmisiä kohtaan korostuu tapaan, joka saa katsojan tuntemaan syvää vihaa miestä kohtaan. Kuitenkin tarinan edetessä katsoja alkaa tuntemaan pientä sympatiaa tekoaan syvästi katuvaa miestä kohtaan, josta purkautuu kaikki se epätoivo, pelko ja ärsyyntyneisyys, mitä hän on piettänyt kauan aikaa sisällään. Nortonin vaimo Lou Ann (superkaunis January Jones) on kyllästynyt elämäänsä Teksasin erämaassa vailla ostoskeskuksia ja väenpaljoutta. Neitonen kärsii yksinäisyydestä ja viettää kaiken aikansa pikkukuppilassa, jossa hän tutustuu ihastuttavaan tarjoilijattareen Racheliin (Melissa Leo), joka elää onnettomassa avioliitossa vanhentuneen miehensä kanssa vailla minkäänlaista rakkautta häntä kohtaan. Rachel käy vieraissa ja yrittää peitellä suruaan ja yksinäisyyttään ja toivoaan paremmasta elämästä. Loistavan henkilögallerian tarinat nivoutuvat tarinan edetessä upeasti yhdeksi, kokonaiseksi tarinaksi.
Kolmesti kuopattu herättää vahvasti tunteita katsojassa. Tarina kerrotaan tasapuolisesti kummankin osapuolen kannalta. Ensiksi Meksikolaisten siirtolaisten, jotka amerikkalaisten törkeästä käytöksestä huolimatta ovat hädän hetkellä avuliaita ja ystävällisiä. Tämä jos mikä saa palan kurkkuun ja omatunnon soimaan. Sen jälkeen sitten amerikkalaisten ylimielisten elvistelijöiden kannalta, jotka purkavat ongelmiaan rasismilla, syrjinnällä ja väkivallalla vähempiarvoisia kohtaan. Parasta antia elokuvassa on, että tarinassa molemmat osapuolet näytetään kärsivinä. Vaaka ei kallistu kummallekaan puolelle, vaan taitavasti tarinan käsikirjoittanut Guillermo Arriaga haluaa korostaa kummankin osapuolen ahdistuneisuutta ja epätoivoa. Huolimatta amerikkalaisten yltiötörkeästä käytöksestä, katsoja alkaa itse miettimään, mitä tekisi heidän saappaissaan ja yltyisikö lopulta itsekin rasismiin ja syrjintään.
Kolmesti kuopattu on yksi vuoden 2005 parhaita elokuvia. Vahvasti kantaaottava ja satiirimaisesti kritisoiva tarina pistää katsojan todellakin miettimään asioita ja tunnustelemaan omatuntoaan. Tarinankerronta on takaumien ja aikatasoilla hyppimisen ansiosta erinomaista ja henkilögalleria koskettava ja sen hahmot aitoja tunnemaailman hylkiöitä joihin katsoja voi samaistua helposti. Marco Beltramin säveltämä tunnelmallinen musiikki kruunaa tarinan tunnelmapuolen. Kolmesti kuopattu on yhtiä parhaimpia rasistielokuvia, joka välttää upeasti turhan sentimentaalisuuden ja siirappisuuden, ja onnistuu olemaan realistisen rosoinen ja samalla moniuloitteinen tarina normaalien ihmisten kärsimyksestä ja epätoivosta.
