Vuonna 1982 Hayao Miyazaki ryhtyi piirtämään mangaa, joka ilmestyi kuukausittain Animage-lehdessä. Tämä mangasarja tulisi päätökseensä 13 vuotta myöhemmin. Sen nimi oli Tuulen laakson Nausicaä. Manga saavutti suuren suosion ja siitä vaadittiin elokuvaa, johon Miyazaki lopulta suostui yhdellä ehdolla: hän saisi itse ohjata sen. Tätä elokuvaa varten koottiin ryhmä, josta syntyi yksi merkittävimmistä animaatiostudioista ikinä – Studio Ghibli. Elokuvan tuotanto alkoi jo mangan kehityksen alkupuolella, joten Miyazaki joutui tekemään elokuvasta erillisen teoksen, joka toimi yksinään. Lopputulos oli mangan kahteen ensimmäiseen osaan perustuva elokuva, josta tuli animen historian merkkipaalu.
Tuulen laakson Nausicaä sijoittuu omaan maailmaansa, jonka pitkän historian aikana ihminen on saastuttanut maailman merkittävästi ja yhä leviävä Saastemeri uhkaa ihmisten selviytymistä. Ihmiset ovat jakautuneet useihin valtioihin, jotka ovat sodassa keskenään. Tämän keskellä prinsessa Nausicaä yrittää tunnollisesti seurata pasifistisia uskomuksiaan suojelemalla niin luontoa kuin kaikkia ihmisiä. Miyazaki sai vaikutteita Nausicaän hahmoon niin 1100-luvun japanilaisesta kansantarinasta kuin Homeroksen Odysseiasta. Elokuva karsii mangan sisältöä merkittävästi niin hahmojen määrässä kuin tematiikassa. Siitä huolimatta elokuvan muodostama kokonaisuus on hämmästyttävän hyvä.
Tuulen laakson Nausicaä alkaa rauhallisesti. Hiljaisuuden keskellä saamme tietää historiasta ja näemme Saastemeren huikean vaikutuksen. Dialogia säästellään myöhemmälle Nausicaän seikkaillessa yksin elokuvan alkuminuuteilla. Hahmojen ja Saastemeren rauhallinen esittely antaa katsojalle sopivasti aikaa pohtimiseen ja piirrosjäljen ihailuun ennen kuin tapahtumat ottavat suuremman vaihteen.
Miyazaki käsitteli luonnon suhdetta ihmiseen ja ihmisten luomaan teknologiaa pitkän osuuden urastaan. Se näkyy erityisen vahvasti niiden 13 vuoden aikana, jolloin hän kehitti Nausicaä-mangaa. Hän näkee ihmisten teot usein erittäin rangaistavina ja kaipaa puhtaan luonnon äärelle, mutta hän ei ota mustavalkoista ja naiivia kantaa. Niin luonnon puolustajat kuin saastuttajat ovat omien uskomusten perusteella oikeutettuja tekemään, mitä he tekevät. Samassa he ovat myös hahmoja, jotka eivät välty suurilta ongelmilta.
Saatuaan mangan päätökseen Miyazaki oli juuri aloittamassa työskentelyn elokuvan Prinsessa Mononoke parissa. Prinsessa Mononokessa näkyy selkeästi Miyazakin näkemysten muuttuminen ja luontoon liittyvien teemojen käsittelyn kohokohta. Tuulen laakson Nausicaässä nämä kahteen jaotteluun joutuvat puolet ovat Prinsessa Mononokessa jakautuneet yhä useampaan ryhmään, joiden väliset ristiriidat ovat äärimmäisen vaikeita selvitettäviksi.
Nausicaä on Miyazakin muiden naishahmojen mukaan japanilaisen naisen roolia uhmaava hahmo. Miyazaki sisäistää ihmisten parhaimmat ominaisuudet useasti juuri naispäähahmoihinsa. Nausicaän tavoite on ongelmallinen. Miten suojella ristiriidassa olevien valtioiden ihmisiä sekä salaisuuksia omaavaa luontoa ja sen hyönteisiä? Nausicaä joutuukin vaarantamaan ihmissuhteitaan ja jopa omaa terveyttään toteuttaessaan tehtäväänsä, eikä aina tässä mahdottomassa toiveessaan onnistu. Kiinnittäkää huomiota, kuinka Teton reaktioiden kautta voi tulkita Nausicaän mielentilaa. Nausicaän aiheuttaessa väärää Teto hylkii Nausicaäta jonkin aikaa, mutta palaa tämän rauhoituttua. Sumi Shimamoton ääninäyttely Nausicaänä onkin elintärkeää hahmolle. Yksi hieno hetki hänen suorituksessaan on kirkaisu, josta kunnioittavin kuiskauksin puhutaan fanien keskuudessa.
Tuulen laakson Nausicaä -elokuvan loppu on niin katsojalle kuin Miyazakille itselleen pettymys. Hän joutuu käyttämään halveksuttavaa deus ex machinaa, mutta Miyazaki saa sen kuitenkin toimimaan. Lopetuksessa on oma logiikkansa, joka tulee hahmon historian ja jopa taustalla soivan musiikin kautta selväksi. Miyazaki ei ollut tyytyväinen tähän lopetukseen ja saikin siitä vahvan motivaation jatkaa mangaa, joka saikin erittäin värikkäitä ulottuvuuksia tämän ansiosta.
Tuulen laakson Nausicaä osoittaa jo Ghiblin tavoin vakuuttavaa animaatiota. Ghiblin perinteeseen on kuulunut kauttaaltan käsin animoidut elokuvat, tosin muutamia poikkeuksia on tehty ja nekin sulautuvat hyvin mukaan. Miyazaki ei jätä taustoja animoimatta. Sen sijaan taustaan kiinnitetään huomiota yhtä paljon kuin varsinaisen kohtauksen tapahtumiin. Ihastuttava akvarellimainen piirrosjälki sopii hyvin yhteen animelle harvinaisen naturalistisesti piirrettyjen hahmojen kanssa. Tämän lisäksi kuvakompositiot ovat kohdallaan, välillä jopa erittäin kauniita. Erityisen huomion antaisin Nausicaän muistelukohtauksille, joissa väriskaala ja animaatio ovat huolellisesti kontekstin mukaisesti valittuja. Kirkas, hiukan nostalginen keltainen sävy valtaa ruudun ja piirrosjälki ja animaation sulavuus ovat enemmänkin luonnoksen luokkaa kuin ”lopullisen teoksen”.
Joe Hisaishin omaleimaiset sävellykset ansaitsevat erityismaininnan. Musiikki ottaa aina oikean suunnan tunnelman luomisessa. Erityisesti Nausicaän ja ohmujen suhdetta varjostava lasten lallatus on ikimuistoinen ja täydellinen.
Pettymystä aiheuttavasta lopusta huolimatta Tuulen laakson Nausicaä on hieno teos. Se toimi niin hienon studion synnyttäjänä kuin animen merkkipaaluna. Miyazakista ja Ghiblistä kertoo jo jotakin se, että Nausicaä kuuluu sen huonoimpiin teoksiin.
