Akira Kurosawasta voidaan sanoa vain yksi sana: nero. Sodan repimästä Japanissa vaikuttanut ohjaaja teki teoksia, jotka olivat paitsi kulttuurillisesti yhtenäisiä, myös länsimaiselle yleisölle helppoja ymmärtää.
Yojimbo kertoo nimettömästä samuraista arviolta 1800-luvun puolivälissä. Hän saapuu kaupunkiin, minkä hallinasta kiistelee kaksi jengiä, jotka kummatkin kiinnostuvat päähenkilön huomattavista taistelutaidoista. Aluksi nimetön päähenkilö hyötyy asemastaan kahden jengin välissä, mutta tilanne vaihtuu määrätietoisen Unosuken saapuessa näyttämölle ja samurain tehdessä oman pään mukaan.
Yojimbo on yksittäisen miehen selviytymistarina. Mifunen intensiivisesti tulkitsema samurai on äärimmäisen itsekäs ja tunteeton. Häntä kiinnostaa vain raha ja hankaluudet, sillä hän saa ensimmäistä toisten tapahtuessa. Nimettömän päähenkilön itsekkyys ja piittaamattomuus tulee tutuksi ja hahmon tehdessä epäitsekkäästi katsoja yllättyy ja seuraava juonenkäänne tekee haavoittumattoman superihmisen heikoksi reppanaksi. Päähenkilö on hyvin inhimillinen ja huolella rakennettu.
Lopun välienselvittely on latautuneessa tunnelmassaan hämmästyttävää leikkauksen ja kuvakokojen juhlaa. Ladattu tunnelma räjähtää nopeaksi, julmaksi ja tehokkaaksi toiminnaksi, minkä kesto on mitätön edeltäneen kohtauksen tunnelmalle.
Ainoa haittapuoli muuten loistavassa elokuvassa on muiden olennaisten henkilöiden, erityisesti vastapuolen jääminen ohuiksi päähenkilön rinnalle. Hahmot ovat tarpeeksi vahvoja ollakseen stereotyyppejä, mutta eivät kuitenkaan tarpeeksi tehokkaita. Roisto ei ehdi olla tarpeeksi ilkeä ollakseen kunnollinen roisto.
Kokonaisuutta katsoen silti loistava elokuva, joka ansaitsee paikkansa elokuvan historiassa. Bonuksena se on kiitettävän lyhyt.
nimimerkki: Jurpo
