Mikäli Youth in Revolt päätyy joskus esitykseen YLEn kanaville (mikä ei olisi ollenkaan huono idea), leffan nimi voisi kääntyä ohjelmatietoihin vaikkapa muotoon Nuoruuden kapinaa. Teatterikierroksella nimi on päätetty jättää kääntämättä, vaikka lieneekö tuo alkuperäinenkään nyt niin kovin hotti? Mene ja tiedä.
Nick Twisp (Cera) on elokuvan kertoja- ja päähahmo, jonka fyysinen kehitys ajaa tunteet järjen edelle. On turha luulla, että Youth in Revolt jurnuttaa silti täysin American Pie -leffojen hölmöilyperinteitä. Ennemminkin Nick Twisp on kuin Miehuuskokeen Benjamin Braddockin serkkupoika, jolle myöskin alkaa tapahtua. Harmittomalta junnulta vaikuttava Nick elää tylsästi äitinsä (Smart) hoteissa siihen asti, kunnes antaa ”dickinsä” ottaa vallan. Silloin hän päättää tehdä kaikkensa naapurintyttömäistä kuumuutta väreilevän Sheeni Saundersin (Doubleday) vuoksi ja kehittelee itselleen tyttösen ihanteita vastaavan sivupersoonan, Francois (aivan, siis ei François) Dillingerin. Sivupersoonan nimestä voi jo päätellä paljon: pelätyn rikollisen ja klassisen ranskalaisen rakastajatyypin yhdistelmä on takuuvarmasti jotakin, jonka jäljiltä savu nousee muualtakin kuin tupakantumpista.
Komediaksi Youth in Revolt on jopa tummasävyinen, eikä niinkään röhönaurettava kuin hymähdyttävä. Tähän vaikuttaa mm. se, että elokuvan esittämä amerikkalaisen lähiöarjen kuva pysyy likempänä maanpintaa kuin esimerkiksi Superbad-elokuvassa tarjottu. Nickin elämässä tapahtuvat asiat voisivat olla jopa uskottavia, ellei tarinan hahmoja olisi tieten tahtoen suoraviivaistettu. Esimerkiksi Nickin keski-ikäistymistään kammoava äiti renttumaisine poikaystävineen edustaa yleensä amerikkalaisissa sitcomeissa tavattavaa tyyppivalikoimaa. Ihastuttavan Sheenin taas ei varmaan ikinä arvaisi kapinoivan vanhempiaan vastaan tai diggaavan Ranskasta, ellei hän pukeutuisi kuin Brigitte Bardot, tapetoisi seiniään Jean-Paul Belmondon nuoruuskuvilla ja kuuntelisi ihanan irstaan Serge Gainsbourgin levyjä. Hyvä, ettei Sheeni vielä ole kehitellyt intohimoa jopa patonkeihin… Kaikein huipuksi tarinan alussa jopa fiksun oloinen Nick muuttuu elokuvan loppua kohden niin radikaalisti ja niin pienestä, että tuota muutosta on vaikea niellä ihan noin vain. Huvittavana yksityiskohtana voi Youth in Revoltissa pitää sitä, että Nick ja Sheeni ovat kumpikin nykynuoria, joille coolia edustaa paljolti se sama (Sinatra, Belmondo…), joka edusti coolia myös 1960-luvun nuorelle. Klassikot säilyvät?
Leffan näyttelijät tekevät katsomiskokemuksesta varsinaisen elämyksen, ainakin paikka paikoin. Michael Cera on kaksoisroolissaan Nickinä ja Francois’na sekä tyylikäs että hupaisa, välillä kumpaakin kummassakin hahmonsa puolikkaassa. Varsinaista boostia rainalle antaa kuitenkin sen sivuosien miehitys: Fred Willardin hyväntekijä-Ferguson, veteraanitähti M. Emmet Walshin syvästi kristitty isäukko-Saunders ja nuoren Adhir Kalyanin kirkasotsainen Vijay. Vastaavanlaisia oivallisia roolituksia elokuva on lähes pullollaan. Monien komedioiden kohtaloksi koitunut ylinäytteleminen pilaa kuitenkin myös Youth in Revoltissa joidenkin näyttelijöiden suorituksen ja sitä myötä muutaman lupaavasti alkaneen tilanteen. Leffasta voi silti pitää, sillä Nickin – tai Francois’n – kapinahengessä on kieltämättä huvittavat puolensa.
