Taas se on kai aloitettava taustoista. Kyllä, lukijoiden huokauksista ja kiroilusta huolimatta näin se taas menee. Eli täältä pesee.
Elettiin 1970-lukua, kun Michael Crichton julkaisi Congo-nimisen seikkailukertomuksen. Kuten yleensä, kirja myi miljoonia, mutta kriitikot jakaantuivat kahtia sen tiimoilta. Hauskinta oli se, että kirjassa esiintyvä viittomakieltä puhuva Amy-gorilla tuomittiin uskomattomaksi, vaikka todellisuudessakin tunnetaan useita gorilloja, jotka ovat oppineet tuon taidon. Tunnetuin lienee Koko-gorilla. Anyway, Sisilian tulivuorilla ja Malesian viidakoissa vieraillessaan, miljoonillaan mm. gorilla-säätiöitä tukeva, Crichton oli kirjoittanut Kuningas Solomonin myyttejä myötäilevän seikkailun. Toisin kuin 90% hänen kirjoistaan, Congoa ei väännetty leffaksi. Ei ennen kuin 1995 ja silloinkin Jurassic Park –buumin voimasta. Tulos onkin sitten hetkittäin mitä uskomattominta (gorillan?) ulostetta, ja hetkittäin sitä vauhdikasta, mukaansatempaavaa seikkailua, jota odottaa voi. Mikä siis meni vikaan, ja mikä onnasi?
Aloitetaaan huonoilla uutisilla eli pieleen menneillä osilla. Siitäkin huolimatta, että lista on tuhottoman pitkä. Ensinnäkin: näyttelijävalinnat. Kuka hitto on mennyt kokoamaan tuollaisen näyttelijäkaartin ison luokan leffaan (kohottakaa päätänne ja lukekaa ne kohdasta ”Pääosissa” jos ette tiedä vielä keitä rainassa luuraa – katsoessa saa itkeä). Laura Linney, jee, onhan se silmää miellyttävä naikkonen, mutta mutta… Tällä kertaa seikkailummekaan ei ole yhtä syvällä viidakon uumenissa kuin Laura. Naissankarin heiluminen on verrattavissa päättömään kanaan. Entäs sitten ne tarinan kukot? Episodi nimeltä Tim Curry. Johan miehen nimi kertoo kaiken. Curry on mauste, ei näyttelijä. Silti liian moneen leffaan vanha virnistelijä itsensä änkee. Murheenkryynistä siirrymme seuraavaan: Ernie Hudson, mies, joka lähes onnistui pilaamaan Haamujenginkin. Huokaus, eikö ketään muuta löydetty ”suureksi valkoiseksi metsästäjäksi”?
Seuraava ongelmanpoikanen onkin se järkyttävä loppukohtaus. Huomaa että ohjaajasetä Marshall on ollut mukana jokaisessa Indiana Jones – filmatisoinnissa, mutta tarvitseeko silti vetää kaikkea täysin överiksi. Oudosti käyttäytyvät lämpöhakuohjukset, maasta löytyvät valmiiksi hiotut timantit, kätösessä valmiiksi olevat ja löydettyjä timantteja täysillä käyttävät superlaserit (tässä on se virallinen kirosanan paikka) sekä tutkijoiden halu sukellella huvikseen Kongon vesiin ovat uskomatonta tuubaa.
Mutta ei tässä mistään surkeimmasta leffasta puhuta. Pikemminkin aliarvostetusta seikkailusta, jossa on paljon ilonaiheita. Niistä seuraavaksi.
Kongo sijoittuu täydelliseeen ympäristöön. Leffan sademetsä on satumainen terra incognita ja leffan pelastus. Ruudun tältä puolen maisemia on ihana seurata ilman pelkoa moskiitoista saati tappaja-apinoista. Mystiikkaa on kuin Indiana Joneseissa yhteensä. Jerry Goldsmith esittelee myös parastaan, ja leffan lopputekstit on pakko tsekata vain upean musiikin takia. Käsistä karkaavaa loppuakin soundit tahdittavat paljon pelastaen.
Leffan apinat ovat juuri sopivasti teatraaliseen tyylin joko tosi sööttejä tai tosi ilkeitä. Leffan starana tarpova Amy-gorilla (Lorene Noh monkey-puvussaan) on symppis, vaikka Crichtonin idea viedään uusiin svääreihin puhekommunikaattorin toimesta. Ovatpa harmaat tappajamonkeytkin hienoja, mutta on niillä pukujen sisällä riutuvilla näyttelijöillä mahtanut olla poppa kuvauksissa… Näyttelijöistä ainona plussaa saa Dylan Walsh, joka suoriutuu professori Elliotin osastaan kunnialla.
Se on nyt sitten arvosanan paikka. Niin paljon huonoa, ja niin paljon hyvää. Ainakin suosittelisin lukemaan kirjan ennen leffaa, jotta jokainen näkisi kuinka kaltoin Oscar-voittaja John Patrick Shanley (Kuuhullut 1987, Paras käsikirjoitus) on lähteenä toiminutta kirjaa kohdellut. Silti dramaattinen ympäristö toimii mukavasti. Onhan Kongo/Zaire maa, jonka nimi ja hallitus vaihtuvat lähes päivittäin ja jossa tilanne on epävakaampaa kuin humalaisen kävely. Siihen päälle vielä mystisiä heimoja ja se fakta, että ko. maailmankolkassa on edelleen tutkimattomia metsiä ja löytämättömiä lajeja valtavasti. Aah, kyllä parjattua leffaa paranee tässä valossa katsella. Siispä pojoja napsuu peräti 3/5, ja loppuhuipennuksena lainaan Crichtonia:
”I was disappointed. Friends of mine made it, but I think it is not one of the better translations of my books.”Eli rahkeita olisi ollut jopa neljäänkin tähteen, nyt saadaan olla todella tyytyväisiä kolmeen. Eikä 1/5 – pisteiden antajia katsota lainkaan pahasti täältä suunnalta. Kakkaa joukossa on paljon.
PS. Kuvaukset suoritettiin Costa Ricassa, vaikka Kongoa leffan nimen mukaisesti hehkutinkin. Pointin kai tajusitte.
PPS. Hölmä kuvausryhmä hukkasi kuvausten aikana oikean timantin kuvauspaikalle. Lisätappiotahan he kaipasivatkin…
