Nyrkkeily on hankala aihe tehdä mitään mullistavaa. Varsinkin kun Racing Bull ja Stallonen pitkäksi venähtänyt Rocky-pullistelu ovat takoneet siitä säkistä omat palasensa elokuvahistoriaa. Stallone kävi ottamassa jopa lukua viitososansa kanssa, joten ei edes Clint Eastwoodilla, salakavalasti yhdeksi Hollywoodin draaman kultapojaksi kasvaneella miekkosella, ole helppoa tämän aiheen parissa.
Ei, vaikka apuvoimat ovat mitä laadukkainta luokkaa näyttelijöistä lähtien. Paul ”Crash” Haggis vastaa adaptaatiosta ja itse pohjateksti F.X. Toolen käsialaa. Ja Toole on oma lukunsa, sillä salanimen taakse kätkeytyy edesmennyt Jerold Hayden Boyd, irlantilaistaustainen jo vuonna 1930 syntynyt nyrkkeilykehiä kiertänyt hemmo, vuotavien silmäkulmien paikkaamisen erikoismies ja myöhemmällä iällä siis myös kirjailija. Boyd menehtyi vain vajaa pari vuotta ennen kuin lopullinen elokuva näki päivänvalon.
Monessa määrin teksti puhkuu Boydin kokemusta ja tunnelataustakin on. Mutta ei loppuun saakka. Million dollar babyn hanska heilahtaa nopeasti ja oikeassa kaaressa, osuu kohdilleenkin, muttei tyrmää. Lopputulos on käänteistä huolimatta liian siloteltua, sellaista joka näyttää kuin palkintopöytiä varten tehdyltä. Siinä missä LotR:n päätösjakson jalkoihin jäänyt Menneisyyden ote pisti yleistunnelman ja näyttelijöiden riipaisevien suoritusten puolesta palan kurkkuun, niin Million dollar baby on vain ja ainoastaan hyvä elokuva.
Tämä yleisfiilis kulminoituu naispääosan Hilary Swankiin. Hilary ei tee mitään väärin, mutta kehästä paistaa kokoajan särmätön täydellisyydenkehä, jossa jo toisen Oscarinsa ottanut nainen kulkee. Edes loppupuoliskon dramaattisetkaan elonkaaret eivät saa tätä tunnetta poistumaan. Kovasti treenannut Swank tuo esille Maggien junttitaustan, lievän yksinkertaisen, mutta silti niin kauniisti unelmiin pyrkivän periaatteen. Ja taustalla pahikset tuodaan liian selvästi alleviivaten esille, unohtamatta sitä hengähdyshetkinä sympatianaurut esiin heläyttävää onnetonta eli Danger-ressukkaa. Siinä laskelmallisuuden tunteessa vanhojen herrasmiesten Freeman & Eastwood vähäeleinen arvokkuuskaan ei paina mitään. Nyrkkeilysali ei haise hielle eikä unelma todella hohda unelman lailla.
Juonitasolla MDB kertoo siis Frankie Dunnin tarinaa amatööritasolta korkeuksiin ponnistavan naisnyrkkeilijän koutsina ja sitä miten nämä kasvavat läheisiksi toisilleen. Alun perin ohjaajan tehtäviinkin kaavaillun (mutta onneksi toisin valkanneen) Haggiksen kässäri ei saavuta sitä voimaa, mikä Crashissa oli eikä Eastwoodkaan aivan parhaimmillaan ole. No, palkintoja tuli komea kasa. Mutta eihän se sellainen vielä tyrmäystä aiheuta.
