Vielä vuosi sitten en uskonut alkuperäistä parempiin uusversioihin. Syynä tähän lienee melkein huipussaan ollut uusfilmatisointirieha, josta en uskonut löytäväni yhtään ainutta kunnon uusversiota. Olinhan jo nähnyt, miten se tärvelee alkuperäisiä elokuvia, kuten esimerkiksi ehkä suurimmista vaikuttajista entiseen mielipiteeseeni, Gus Van Santin ohjaama uusversio Psychosta.
Mutta jouduinpahan viimevuonna pyörtämään puheeni, kun Texasin Moottorisahamurhat, joka teki kunniaa alkuperäiselle, eikä raiskannut sitä olemalla kuin erielokuva, sekä Dawn Of the Dead, alkuperäistään jopa viihdyttävämpi uusversio.
Idolikseni muodostuneen Tim Burtoninkin piti sitten päästä kokeilemaan tätä nykypäivän trendiä ja kohtapa oli tekeillä elokuva nimeltä Apinoiden planeetta. Elokuvissa sen tietääkseni floppasi, eikä arvostelutkaan olleet kovin kehuttavia. Olihan tuokin pakko tarkastaa, koska Burtonista oli vaikea kuvitella ääliömäistä humpuukiohjaajaa.
Apinoiden planeetta aiheuttaa heti alussa yllätyksen, kun elokuvassa ei ole samoja päähenkilöitä kuin alkuperäisessä. Tässä versiossa päähenkilönä on Kapteeni Leo Davidson, joka mystisen avaruussumuun törmänneenä joutuu tekemään pakkolaskun vieraalle planeetalle. Alun avaruusosuus on hieno esimerkki, miten Burtonin tasoinen visualisti saa tehtyä yksinkertaisesta tapahtumasta mielenkiintoisen alun elokuvalle.
Davidson löytää vieraalta planeetalta myös asutusta, joka on melkoinen shokki tuonlaiselle ihmismielelle, saarta asuttavat apinat! Ihminen on nyt se häkissä ja köydenpäässä rimpuileva villieläin ja apinat ovat niitä herroja. Eli juuri niinkuin alkuperäisessäkin, elokuva kyseenalaistaa ihmisen ylivertaisuuden, mutta nyt jopa paremmin.
Elokuva antaa odottaa kokoajan jotain suurta. Ristiriidat käyristyvät pikkuhiljaa, mutta paljon kerralla ja loppuratkaisu kyllä on elokuvahistorian yksi nerokkaimpia.
Alkuperäinen Apinoiden Planeetta on aina ollut mielestäni hyvä elokuva, mutta nyt sain todistaa kuinka ”uusiversio” on parempi. Burton kyllä ymmärtää, mikä ihmisiä uusiversioissa ärsyttää, eikä mene tekemään niitä virheitä. Elokuva ei ole nimenomaan uusi versio, koska se kertoo vain samasta aiheesta eri tarinan, mutta kuitenkin samaan miljööseen perustuen. Eikä ristiriitaisuuksia alkuperäiseen versioon synny ei sitten niin millään.
Ja lopusta pitää vielä sanoa se, että se on jopa parempi kuin alkuperäisen elokuvan vapaudenpatsaskohtaus. Katsojan pitää käyttää enemmän aivojaan tähän kohtaukseen ja se tekee elokuvasta kokoajan mielenkiintoisemman.
Burton ei siis taaskaan mokannut, vaan onnistui tekemään tämänkin osa-alueen, eli uusversioiden kärkikaartiin kuuluvan elokuvan. Tämä on eri tarina, ei ristiriitaisuuksia, ja mikä tärkeintä, parempi kuin alkuperäinen versio.
nimimerkki: Sano mitä sanot
