Vuonna 1782 kirjoitettu Les Liaisons dangereuses on toiminut innoitteena moneen elokuvaan. Kuuluisimpia lukuisista versioinneista ovat Stephen Frearsin vuoden 1988 Dangerous Liaisons, heti perään valmistunut Milos Formanin Valmont (1989) ja nuorisotarinaksi rajusti muokattu Julmia aikeita (1999).
Julmia aikeita nosti monta näyttelijää entistä korkeammalle jalustalle nuorisosuosikkien listoilla. Vampyyrintappajana tunnettu Sarah Michelle Gellar hyppäsi leffan myötä lähinnä vamppikuningattareksi ja Sarahin toverina jo kassamenestyskauhiksessa ”Tiedän mitä teit viime kesänä” toiminut Ryan Philippe vahvisti imagoaan teinityttöjen päiväunipoikana. Selma Blairiinkin taisi jokunen tykästyä, vaikka hänen osansa on (jälleen) umpitylsä.
Lähes kymmenen vuotta julkaisunsa jälkeen teinien armoton seksuaalinen juonittelu tuntuu entistä pakkopullaisemmalta. Ja korniahan sekin on, kun se kiltti tyttö (Witherspoon) on vaalea, viaton ja niin söpösti hymyilevä, kun taasen tummahiuksinen on sitten julma, vain seksuaalisuuden voiman luottava vamppi, joka ei juuri vaatteita käytä tai inhimillisyydenmerkkejä näytä. Toisaalta kyllähän tarinan kieroileva sisarpuoliduo (Gellar & Philippe) loihtii välilleen jonkinlaisia seksuaalisia viboja suuren ja ruman vedonlyöntinsä takia. Moisessa vain ei ole sisältöä tahi syytä kylliksi kokonaiseen elokuvaan.
Tiivistettynä tämä Teen Choice Awardseja hallinnut jännäridraama on tylsä kaikkine kostonkierteineen ja joukkoon sotkeutuvine oikeine tunteineen (vou, huijarikin voi tuntea jotakin!) ja omantunnonpistoksineen. ”Suuri dramaattinen loppu” on laimea, vain vaimea kolahdus kaivossa, jonne ei toista kertaa kannattaisi katsojan leffakiveä heittää. Onneksi kivistä matkaa lievittävät edes Verven Bittersweet Symphony ja Aimee Mannin You Could Make a Killing.
