Toiminta- ja erikoistehosteguru, likimain suuruudenhulluuteenkin asti työssään kunnianhimoinen ja pystyvä James Cameron on kertonut muuassa haastattelussa saaneensa idean tähän elokuvaan näkemästään unesta, jossa irti katkenneiden veitsenterien täyttämä metallinen ruumis raahautuu pois liekkimeren keskeltä. Unensa pohjalta luonnostelemansa tarinan Cameron on kuvaillut olleen lopullisen muotonsa saaneen kyberpunk-trillerin sijaan lähempänä John Carpenterin [movie=1978]Halloween[/movie]tä, jossa tappaja olisikin mielipuolen sijaan jonkinlainen robotti, mutta yhteistyökumppaneidensa palautteen pohjalta ideaa lähdettiin suosiolla kehittämään tyypillistä aikansa teinikauhua roppakaupalla omaperäisempään ja mielenkiintoisempaan suuntaan. Uudenlaista inspiraatiota robottitarinalle päädyttiin ammentamaan vanhoista tieteisrainoista sekä erityisesti muuasta Harlan Ellisonin käsikirjoittamasta Äärirajoilla-televisiosarjan jaksosta, jossa kaksi tulevaisuuden sotilasta kohtaa toisensa menneisyyden maailmassa.
Cameronin läpimurtoelokuvan prologi ei juuri voisi olla masentavampi: jo leffan ensimmäiset minuutit kuvaavat ydintuhon ja sotakoneiden alleen jyräämää ihmiskuntaa, jonka rippeet käyvät epätoivoista taisteluaan tekoälyn ohjaamia tuhovoimia vastaan. Tapahtumien siirryttyä kylmään ja pimeään 80-luvun Los Angelesiin tunnelma säilyy vähintään yhtä lohduttoman apokalyptisenä kuin aiemmin nähdyssä: suurkaupungin likaisilla kaduilla vallitsee anarkia, kodittomat juopot, väkivaltaiset narkkarit ja huligaanit puukottavat huvikseen ohikulkijoita, eikä poliisista ole oikeutta jakamaan tuomiopäivän rikosaallon ja nuorison verileikkien keskellä. Tähän tuhoon tuomittuun maailmaan saapuu kaksi salaperäistä miestä, jotka kumpikin yrittävät etsiä käsiinsä Linda Hamiltonin tulkitseman Sarah Connor -nimisen nuoren naisen, jonka tulevasta pojasta on kasvava ihmiskunnan sankari lähitulevaisuuden suuressa sodassa.
Ensimmäinen Terminaattori on pohjimmiltaan nuhjuinen b-elokuva, jonka moni sen keskeisistä tekijöistä Arnold Schwarzeneggeristä lähtien mielsi tekovaiheessa vielä silkaksi roskaksi. Itse asiassa Arnoldia itseään ei alkujaan edes kaavailtu vakavalla mielellä tulevaisuudesta tulleen tappajan rooliin, sillä Cameron oli suunnitellut hahmon Lance Henriksenin persoona mielessään. Kankealla aksentilla puhuvan ja vähintään yhtä kankeasti näyttelevän itävaltalaisen olemus kuitenkin vakuutti Cameronin siinä määrin, että Henriksen päädyttiin palkkaamaan lähinnä pikkuiseen sivurooliin yhtenä elokuvassa nähtävistä poliiseista. Näin jälkikäteen Cameronin voi vain todeta olleen oikeilla jäljillä, sillä ylivoimaisen uhkaavan tappajarobotin raameihin ei ketään muuta voisi kuvitellakaan kuin seitsenkertaista Mr. Olympiaa konemaisen epätavallisilta kuulostavine jähmeine ilmaisukeinoineen. Yhtenä huvittavana tarinana Cameron on kertonut elokuvan tuottajan ehdottaneen mekaanisen salamurhaajan rooliin myös O.J. Simpsonia, mutta ohjaaja ei pitänyt leppoisalta vaikuttavaa miestä erityisen uskottavana tappajana. Se siitä hyvästä ihmistuntemuksesta…
Matalista tuotantoarvoistaan sekä tietystä rappioestetiikastaan huolimatta Terminaattori pyyhkii kuitenkin helposti älyllisyydellään sekä tarinankerronnallisella tehollaan lattiaa prameammillakin Hollywood-eepoksilla. Terminaattorin ydintarina esimerkiksi sisältää selviä raamatullisia viittauksia pyhään äitiin ja ihmiskunnan tulevaan pelastajaan, sekä erityisesti elokuvan alkupuoli perinteisiin hyvästä ja pahasta kaksosesta kertoviin tarinoihin – siis samoihin lähteisiin, joista myös [movie]tri Jekyll & mr. Hyde[/movie] on ammentanut inspiraationsa. Tässä tapauksessa puolalaisista toisen maailmansodan ajan vastarintaliikkeen taistelijoista inspiraationsa saaneen Kyle Reesen ja tuhoajarobotin saapuminen paljain päin pahaan maailmaan muistuttaa biologista syntymää, ja Sarah Connorin kasvu rooliinsa kuin lapsen itsenäistymistä sekä ymmärryksen kehittymistä itsestään sekä ympäröivästä maailmasta. Kun mukaan heitetään Chaplinin Nykyajasta lainattu teema ihmisyydestä ja ulkopuolisuudesta koneiden ja teknologian hallitsemassa maailmassa, alkavat palaset loksahdella paikoilleen.
Yksikään toinen kohtaus koko elokuvassa tuskin kuvaa yhtä osuvasti Cameronin kertojanlahjoja kuin keskivaiheilla tuleva takauma, jossa mies menneisyydessä muistelee tapahtumia tulevaisuudesta – jonka aikana tämä ajattelee menneisyyttä, jota ei nykyhetkessä vielä ole tapahtunut. Kohtauksen idea on monimutkainen ja hilpeällä tavalla paradoksaalinen kuin mikä, mutta niin hienosti ja tarkoituksenmukaisesti muotoiltu. Yhtenä ilmiselvänä erona jatko-osiin ensimmäisen osan väkivalta on huomattavasti myöhempää karumpaa ja rankempaa, sillä osaavana tarinankertojana Cameron ymmärsi tehdä katsojalle jo alussa konkreettisen selväksi, mitä sankareille tapahtuu, mikäli ihmisnahkaan naamioitunut tuhoajarobotti saisi nämä joskus käsiinsä. Kahta ensimmäistä Terminaattoria seuranneiden latteiden jatko-osien sitkeimpiä perusongelmia onkin mielestäni ollut tästä kriittisimmästä kerronnan keinosta tinkiminen kaupallisesti kannattavampien ikärajoitusten nimissä.
Tämän perusteellisempi puiminen menisi saivartelun puolelle, joten parempi lopettaa hyvän sään aikana. Kahdesta Terminaattorin nimikkeen alla kulkevasta mestariteoksesta ensimmäinen on kaikessa likaisuudessaan useimpia ohjaansa myöhempiä kromatumpia spektaakkeleja huomattavasti onnistuneempi ja tunnelmallisempi elämys. Lempilapsensa noustua jättimäiseksi kansainväliseksi sensaatioksi ja jättihitiksi Cameron tuli samalla nopeasti katumapäälle aiempien lausuntojensa suhteen, sillä kuultuaan Terminaattorin syntyneen käsikirjoitustensa inspiroimana tieteiskirjallisuuden kauhukakarana tunnettu Harlan Ellison haastoi elokuvan tekijät oikeuteen keräten lopulta pussiinsa muhkean osan tieteisklassikon tuotoista. Cameron onkin sittemmin luonnehtinut Ellisonia lämminhenkisesti ”pirun loiseksi”.
