Veteraaninäyttelijät Al Pacino, Christopher Walken ja Alan Arkin ovat työskennelleet kukin jo hyvän matkaa yli neljäkymmentä vuotta, mutta miehet näyttelivät ensimmäisen kerran yhteisessä elokuvassa vasta vuonna 2012. Kolmikko tähdittää Fisher Stevensin ohjaamaa rikoselokuvaa Stand Up Guys. Leffa kulkee lähes täysin konkarinäyttelijöidensä varassa. Se on joko hyvä tai huono asia, riippuu katsojan mieltymyksistä.
Val (Pacino) on lusinut linnassa 28 vuotta, koska ei ole aikoinaan suostunut laulamaan rikoskumppaneidensa nimiä poliisille. Kun vapaus koittaa, miestä on vastassa vanha gangsterikamu Doc (Walken). Val on innokas touhuamaan kaikkea, mistä on vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana jäänyt paitsi, mutta Doc on varautuneempi. Hän on luonnollisesti tehnyt kaikkea, mistä Val on kiven sisällä uneksinut, mutta lisäksi myös pahassa välikädessä. Kostonhimoinen mafiapomo Claphands (Mark Margolis) on antanut Docin elää 28 vuotta vain siksi, että tämän tehtävänä on ottaa Val hengiltä 24 tunnin kuluessa vapautumisesta. Jo valmiiksi vaikea tehtävä hankaloituu lisää, kun kaksikko nappaa yöretkelleen mukaan vanhainkodissa riutuvan kaverinsa ja porukan vanhan pakoautokuskin Hirschin (Arkin). Vanhat muistot täyttävät Docin mielen, eikä liipaisimen vetäminen ole ollenkaan helppoa.
Pacinon, Walkenin ja Arkinin vannoutuneet ystävät nauttivat rauhallisesti etenevästä tarinasta takuuvarmasti. Itsekin näyttelijänä kohtuullisen pitkän uran tehnyt, mutta ohjaajana varsin kokematon Stevens antaa suosiolla tilaa päätähdilleen. Pacinon johdolla näyttelijät myös hyödyntävät saamansa liikkumatilan ja kolmikko selvästi nautiskelee päästessään muokkaamaan kohtauksia juuri haluamaansa suuntaan. Elokuvan naishahmot jäävät lähinnä täytteeksi ja harmillisesti myös mehukkaan häijy Mark Margolis saa kovin vähän aikaa.
Napsakka sanailu ja vanhojen hyvien aikojen muistelu kuorrutettuna ylipitkällä Viagra-vitsillä ja näyttelijöiden tutuilla maneereilla ei silti kanna koko elokuvan mittaa. Noah Haidlen käsikirjoittama tarina on jo lähtökohtaisesti niin ohut, että hyvä näyttelijätyö oikeastaan vain peittää mitäänsanomattomuuden alleen. Aina kun katsoja huomaa pohtivansa uutta esiin pulpahtanutta epäloogisuutta, niin konkarikolmikko kiskaisee hänet takaisin sanailunsa pariin ja valitusvirsi vaimenee ainakin hieman.
Ohjaaja Stevens ei edes yritä väistellä Haidlen kynäilemän tarinan sudenkuoppia, mutta miehen onneksi hänellä on näyttelijöidensä lisäksi apunaan myös osaava kuvaaja. Veteraani Michael Grady onnistuu maalailemaan kankaalle kiehtovia kuvia itärannikon nuhruisilta laitakaupungin kujilta, joilta ei glamouria löydy suurennuslasillakaan. Osaava näyttelijätyö ja komea kuvaus eivät silti saaneet allekirjoittanutta heltymään. Pacinon maneerit eivät enää jaksa innostaa, joten tarinassa pitää olla reippaammin potkua. Omaan silmään leffa oli toimiva esimerkki siitä, kuinka ammattitaitoiset näyttelijät pystyvät repimään heikon elokuvan nipin napin riman yli. Toisaalta ymmärrystä riittää niillekin, joihin Stand Up Guys kolahtaa. Walken on hyvässä vedossa ja Alan Arkin sähköistää jokaisen kohtauksen, jossa on mukana. Vanhoilla herroilla on yhä karismaa, joka puree.
