Ben Stone (Seth Rogen) pössyttelee pilveä kämppistensä kanssa suunnitellen samalla elokuva-aiheista tissisivustoa. Sitä nuoren, vähän päälle kaksikymppisen arki on, päivästä toiseen. Alison Scott (Katherine Heigl) on uranousussa oleva TV-toimittaja, joka on päässyt juuri kameran eteen, minkä vuoksi hän lähtee yhdessä siskonsa kanssa juhlimaan. Juhlinnan tiimellyksessä Ben ja Alison tapaavat huomaten heillä synkkaavan jollain tasolla. Lopuksi mennään sänkyyn peuhaamaan ja ehkäisy pitäisi jollain tavalla olla mukana, niin ainakin luullaan. Aamulla krapulainen Ben ja töihin kiiruhtava Alison katselevat toisiaan selvemmin silmin tajuten olevansa aika erilaisia persoonia. No, eipä heidän jutustaan tainnut tulla mitään. Sitten parin kuukauden päästä Ben saa kuulla Alisonin olevan raskaana, ja Alison aikoo pitää lapsen. Huoletonta elämää viettänyt Ben ja uran etusijalle asettanut Alison alkavat vauvan vuoksi luoda jonkinlaista suhdetta lähes tyhjästä. Alisonin maha kasvaa, mutta pystyykö näin erilaiset ihmiset elämään sovussa ja jopa rakastamaan toisiaan? Samalla kuvataan Alisonin siskon Debbien (Leslie Mann) ja hänen miehensä Peten (Paul Rudd) perhe-elämää, jota tuore pari joutuu katselemaan aika läheltä.
John Belushin tyylistä komediaa vääntävä Seth Rogen on täydellisessä vireessä ja muinaisessa Roswell-sarjassa seikkaillut Katherine Heigl yllättää kyvyillään. Pääasia on se, että tällä parilla oikeasti synkkaa, kemiat loksahtavat hienosti paikalleen. Parin dynamiikka on yksi Paksuna -leffan parhaista puolista. Leslie Mann Alisonin tuittupäisenä siskona onnistuu olemaan mukavan arkinen ja Paul Rudd on jälleen oma rento itsensä, eli loistava. Kuitenkin Rogen ja Heigl vetävät tärkeimmät pisteet kotiin jättäen muut pelkiksi tarinan tukijoiksi.
40 v. ja neitsyt -elokuva teki tarkkoja havaintoja parisuhteista ja samaa huumori/asia-linjaa jatkaa Judd Apatowin toinen ohjaus Paksuna, joka on esikoista vähän, ei paljon, kypsempi. Apatowin etu on siinä, että hän osaa pitää koko ajan rellestysotteen päällä tarjoten jymynauruja, vaikka missään vaiheessa asiapitoisuutta ei unohdeta. Senpä vuoksi tässä ns. romanttisessa komediassa ei tule mitään irtonaisia moraalisaarnoja, vaan sanoma ja huumori kulkevat käsi kädessä. Miesten ja naisten eroja käsitellään osuvasti, mutta tietenkin hauskasti nasevan dialogin ja näppärän tilannekomiikan avulla. Alapäähuumorikin on yllättävän älykästä, tai ainakin saatu näyttämään siltä. Samalla Apatow antaa osuvan kuvauksen huolettomasta ja epävarmasta nuoruudesta. Elokuvan nuoret aikuiset ovat aidolta tuntuvia kokonaisuuksia omine erikoisuuksineen.
Sivujuonista on saatu hyvin koko elokuvan ajan kestävää läppää (mm. veto Benin kämppiksen parrankasvusta, gynekologitemmellykset…), mikä tekee hyvää leffan rakenteelle. Hauskaa pidetään melkein koko ajan ja nauraa saa lukemattomia kertoja, vakavia asioita jauhetaan huomaamatta siinä ohessa. Elokuva saa revittyä jotain erittäin inhimillistä muistuttaen etäisesti jonkun Leevi and the Leavings -biisin filmatisointia. Onhan Paksuna visuaaliselta ilmeeltään ällöttävää hollyhuttua ja tarina sisältää aikamoisia kliseitäkin arvattavuus mukaan lukien, mutta pahoja siirappivanoja ei jätetä matkalle. Rento meininki välittyy katsomoon saakka, hyvä mieli jää pitkäksi aikaa ja jopa vauvakuvien maustamat lopputekstit sietää. Pituutta riittää ja se tuntuu. Yli kaksi tuntia komedialle on aika pitkä aika, vaikka tällä kertaa ei oikeastaan mitään voisi saksia tai nopeammin kertoa. Vaikka ei tämä nyt ihan kaikkia saamiaan kehuja ansaitse, mestariluokkaan on pitkä matka, niin ainesta olisi pienoiseksi komediaklassikoksi. Aika näyttää, mutta jo nyt on ainakin kyseessä romanttinen komedia, jota mieskin voi tuijottaa ilman vaivaantumista.
