Prince on Michael Jacksonin ohella yksi 1980-luvun populaarikulttuurin ilmentymistä. Koko 1980-luvun puoliväli kulminoituu hänen Purple Rain -elokuvaansa ja -soundtracklevyynsä: sen älytön muoti, korni tarina itsensä ylittämisestä ja aivan loistava ja riskaabeli musiikki yhdistivät voimansa ja loivat supertähden. Graffiti Bridge taas on hyvin kaukana tuosta kaikesta. Vaikka musiikki onkin enimmäkseen hyvää, koko paketti on täysin levällään ja laittaa kyseenalaistamaan Princen kyvyn olla itsekriittinen.
Kaikki heikkous lähtee tarinasta ja käsikirjoituksesta. Elokuva jatkaa Purple Rainista tutun The Kidin tarinaa, mutta siihen yhtäläisyydet jäävätkin. Tarinassa taivaasta laskeutuu enkeli etsimään The Kidiä, mutta miksi näin tapahtuu, sitä ei kovinkaan järkevästi selitetä. Samaan aikaan edellisestä elokuvasta tuttu Morris yrittää saada huonosti lavastetun Minneapolisin yökerhoja itselleen keinolla millä hyvänsä. Tarinan lähtökohta on jo todella hankalaselkoinen ja tyhmä. Siihen sitten lisäksi käsittämättömän huono käsikirjoitus joka antaa tyhjää uskonnollista ja seksuaalista symboliikkaa ja soppa on valmis. Itse asiassa, käsikirjoitus on niin huono että Madonnakaan ei suostunut näyttelemään elokuvassa sen takia.
Näyttelemisestä ei voi sanoa oikeastaan mitään positiivista. Prince näyttelee tässä elokuvassa Princeä. Toisin sanoen, hän ei näyttele. Morris Day yrittää, mutta hän on todella rasittava. Ingrid Chavez ei myöskään säväytä, joskin hänelle kirjoitettu rooli on varsin yksiulotteinen ja tylsä. Muuten näytteleminen koostuu henkilöiden välisistä sisäpiirivitseistä ja ilmeettömyydestä. George Clintonin ja Mavis Staplesin esiintymiset tosin auttavat paljon, mutta eivät tarpeeksi.
Elokuvan lavastus ja muu tekninen puoli on todella heikkoa. Ihmetyttää mihin elokuvan kuuden miljoonan dollarin budjetti on kadonnut. Elokuvan päätapahtumapaikka näyttää halvalta ja rumalta eikä savukoneiden käyttö pelasta mitään. Leikkaus ja kuvaus toimii ainoastaan musiikkipätkissä, muuten kyseessä on tylsää katsottavaa. Kuten todettua, musiikki on paras osa-alue ja konsertti/musiikkivideot ovat jokseenkin onnistuneita, mutta nekään eivät yllä Princen uran huippuhetkiin.
Olen tässä loppukappaleessa rehellinen. En tiedä mitä Prince ajatteli tätä elokuvaa tehdessä. En tiedä miten Warner Bros. jaksoi katsoa tämän tuotantoa valmiiksi tuotteeksi asti. En itse asiassa tiedä mitä koko elokuvassa tapahtui. Yhden asian voin tosin sanoa täydellä varmuudella: Graffiti Bridge on musiikkia lukuun ottamatta elokuvallisuutta tavoitteleva puolentoista tunnin musiikkivideo, joka koettelee jopa kovimman Prince-fanin kärsivällisyyttä.
