Katso äiti, me ollaan terroristijahdin ytimessä ja ilman aivoja!

1.10.2008 22:42

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Eagle Eye
Valmistusvuosi:2008
Pituus:118 min

Eagle Eye -elokuvaa ei tarvitse kauaa katsoa, kun huomaa sen olevan vanhan kierrätystä uudessa pakkauksessa. Esimerkiksi sellainen kasariviihteen ilopilkku (ja Eagle Eyeta realistisempi pätkä) kuin Sotaleikit (WarGames) on asetelmaltaan samaa sarjaa.

Eli mitä sarjaa? Olipa kerran modernissa maailmassa prinssi Nahjus Tyhmyri, joka ei tehnyt muuta kuin roikkui elämänsä reunassa. Toisin sanoen, hän söi, nukkui ja nyhräsi jotain pientä. Sitten eräänä pahuksen päivänä prinssin niskaan jymähti terroristi-leima ja hänen oli pingottava niin maan penteleesti karkuun valtion jäykkäniska-agentteja. Samaan aikaan toisaalla eli kuningatar Hellä Tiukkanen, joka yritti olla sekä äiti että yrittäjä, vaikka hänen lapsensa isä huiteli ties missä. Koska päivä ei ollut hyvä Hellällekään, hän päätyi samaan pinteeseen prinssi Nahjuksen kanssa.

Eagle Eyessa Shia LaBeouf on tuo kovanonnen prinssi, Jerry Shaw -niminen jannu, joka ei tee mitään ellei ole ihan pakko. ”Kuningatarroolia” eli Rachel Hollomanin osaa vetää puhtaan madonnamainen (en tällä viittaa siihen poppistaraan) Michelle Monaghan. Kun Jerry on välillä turhankin nulju jopa antisankariksi ja Rachel tuntuu ajattelevan vain sydämellään (voi meitä naisia), leffan voimaksi ponkaisee vanha kunnon Billy Bob. Billy Bob Thornton esittää jäyhästi agentti Morgania, jonka tehtävä on napata valtion viholliset. Muuten perin keskinkertaisessa rymistelyssä Thorntonin yksi-ilmeisyys puree kuin pieni koira. Se nipistää mukavasti, ja pitää hereillä siihen asti kunnes elokuvassa lopulta tapahtuu jotain oleellista. Billy Bobin rinnalla Eagle Eyeta pitää hengissä pienieleinen Michael Chiklis.

Mitkä asiat Eagle Eyessa eniten vaivaavat, ovat a) päähenkilöiden älyvapaa vihollinen, b) järjetön määrä romutusta, josta hahmot selviävät kuin piirrettyjen sankarit sekä c) rasittavan jästipäiset päähenkilöt. Kun esimerkiksi Jerry ei tunnu oppivan läksyään vielä kolmannellakaan turpiinsaantikerralla, siitä tulee vain epämukava fiilis katsojallekin. Noh, onneksi sadut yleensä loppuvat onnellisesti – eikö niin?

Arvosteltu: 01.10.2008

Lisää luettavaa