Kun paha uhkaa maailmaa, kovat jätkät laittavat
jenkkilipputrikoot päälle ja lähtevät pelastushommiin! Kapteeni Amerikan asuste ei tosin kirjaimellisesti ole jenkkilipun näköinen, mutta samat värit siinä kuitenkin on kuin tuon vapauden ihmemaan lipussa. Onko tällainen viisastelu kuitenkaan järkevää tästä sankarihahmosta tehdyn elokuvan kohdalla? Ei välttämättä, mutta kun kaikki sisältö uhkuu olemattomuutta, niin katsojan huomio kiinnittyy väkisinkään irrelevantteihin yksityiskohtiin.
Roskakeisari Albert Pyunin filmi on toteutettu täydellisellä välinpitämättömyydellä taidelajia kohtaan, mikä ei yllätä. Yllättävää puolestaan on se, että Captain America on loukkaus jopa vartavasten huonoja elokuvia etsiviä harrastajia kohtaan, koska filmi on jotakuinkin yhtä hyödyllinen ja kiehtova kuin ilmaan porattu reikä.
On toki hankalaa tehdä edes välttävä viihdepaketti tällaisesta kornin patrioottisuuden määrittävästä supersankarista, varsinkin, kun sen juuret ovat kaukana menneessä ajassa. Hahmo on luotu nimittäin yksinomaan ylistämään Yhdysvaltojen mahtia ja tarpeellisuutta maailman suurimpana ja vahvimpana rakkikoirana.
Alkuperäiseen sarjakuvaan en ole haaskannut aikaa, joten elokuvan uskollisuus alkuperäismateriaalille jää arvailun varaan. Toisaalta, niin jää jotakuinkin kaikki muukin, sillä jokainen osa-alue, hahmoista avuttomaan juoneen esitellään sellaisella epäjohdonmukaisuudella, että sitä on sanoin hankala kuvata. Kaikki, kuten Kapteeni Amerikan hahmon syntyminen, hänen taistelunsa punaisen pääkallomiehen kanssa, jäätyminen ja lopulta uudelleen herääminen ainoastaan tapahtuu, eikä mihinkään paneuduta. Mitään ei kuvata eikä mistään kerrota, kuten esimerkiksi merkillisestä tarinan poukkoilusta sinne tänne.
Juonikuvio valuu eteenpäin välinpitämättömässä sekoilussaan, välittämättä lainkaan tapahtumien uskottavuudesta. Sarjakuviin perustuvilla, varsinkin supersankareista kertovilla elokuvilla on usein tietysti tapana vajota epäloogisuuden suohon, mutta siltikin monet tekeleet pystyvät säilyttämään edes jonkinlaisen linjan, ja näin antamaan ainakin etäisen syyn jatkaa niiden seuraamista.
Ymmärtääkseen tämänkin Pyunin virityksen logiikkaa, pitäisi katsojan omaksua itselleen samanlainen, höyrypäinen ajattelutapa kuin ohjaajalla. Pitäisi käytännössä muuttua kyseiseksi ohjaajaksi, jotta voisi ymmärtää miksi tämä on tehty, koska ainakaan tässä universumissa se ei tavallisen tallaajan näkökulmasta katsottuna näytä palvelevan kaikkein mitättömintäkään tarkoitusta.
Ääliömäisen puvun voi vielä antaa anteeksi, mutta hahmon käyttäytyminen herättää jatkuvasti suurta hämmennystä.
Eräässä kohtauksessa esimerkiksi Kapteenia tulee pelastamaan pulasta muuan ystävällinen mies, joka tarjoaa hänelle kyydin autossaan. Mitä tekeekään tämä ”sankari”? Suuri sankari alkaa teeskentelemään matkapahoinvointia, joka on muuten myös yksi lukuisista todisteista hänen käsittämättömästä nössöydestään. Kun autoa ajava mies on pysäyttänyt auton tien sivuun ja tullut ulos, niin sankari juokseekin nopeasti takaisin autoon ja varastaa sen jättäen auttajansa tylysti pysähdyspaikalle. Tuota, miksi? Kyseinen mies tuli auttamaan häntä, joten miksi sankari haluaa varastaa hänen autonsa? Uskokaa tai älkää, niin sama temppu toistetaan vielä myöhemminkin, jolloin autovarkauden uhriksi joutuu hänen mukanansa kulkeva nainen. Mukava mies.
Pahana päähahmona tarinassa on entinen ja nykyinen natsi nimeltä Punakallo, jolla on katalana suunnitelmana kidnapata USA:n presidentti. Tämän suunnitelman Kapteeni Amerikka tajuaa pian herättyään henkiin jäästä, johon hän vuosikymmeniä sitten joutui lennettyään siihen ohjuksen selässä. Hiukan tarkemmin sanottuna, Punakallo voitti Kapteeni Amerikan eräässä kahakassa, jonka seurauksena sankari sidottiin rakettiin kiinni ja lähetettiin lentämään Valkoista taloa päin. Kapteeni kuitenkin onnistui viime tingassa muuttamaan raketin lentorataa välttäen näin tärkeän rakennuksen tuhon.
Tarinan lopputaistelu käydään Punakallon tukikohdassa, jonne Kapteeni avustajineen hyökkää ja tappelee pääpaholaista ja hänen joukkojaan vastaan. En voinut tässä kohtauksessa olla huomaamatta sitä, että tukikohdan katolla on flyygeli. Olin menettänyt jo kauan ennen tätä kohtausta mielenkiinnon koko hölmöilyyn joten en enää jaksanut edes moista ihmetellä.
Kapteeni säilyttää omituisen käytöksensä alusta loppuun: Saamme todistaa, kuinka hän käyttäytyy kovin epäasiallisesti auttajiaan kohtaan, kuinka hän kantaa mukanaan erittäin epäkäytännölliseltä näyttävää heitettävää kilpeänsä, ja kaikista eniten hilpeyttä herättävänä tapana sankari menee usein piiloon vihollisiltaan. Nämä ja lukuisat muut asiat huomioiden en voi sanoa muuta, kuin että Kapteeni Amerikka on kaikkien aikojen säälittävin supersankari.
