Oli kerran elokuvaohjaaja suomalainen,
Annilan Antti-Jussi niminen.
Keksi kerran hän idean oivan,
Suomalaiselle elokuvalle mainetta tuovan.
Risteyttää hän tarun Kalevalan,
sekä wuxia-genren Kiinan.
Tuloksena erillainen elokuva,
ei täydellinen mutta oiva.
Syksyn kohutuin suomalainen elokuvatapaus Jadesoturi kuulosti vielä tuotantovaiheissaan harvinaisen huonolta idealta; lähteä nyt toteuttamaan isolla rahalla suomalainen Kung Fu-elokuva. Rahastuksen, katsojan aliarvioinnin ja kopioimisen makua oli ilmassa, kiitos nykysuomalaisen elokuvan perusilmeen.
Mutta kun sain tietää juonen juontavan juurensa Kalevalaan, odotukseni alkoivat nousta: tuosta ikikiintoisasta kansalliseeppoksestamme kun ei koskaan ole liikaa kevyempää viihdettä tehty!
Elokuvan tarina perustuu keksittyyn ideaan Kalevalan, Lönnrotin lopullisesta versiosta pois jättämään yhteyteydestä Kiinalaisen mytologian taruun. Tämän mukaan Seppä Ilmarisen poika tulee kohtaaman Loviataren yhdeksännen, nimeämättömän pojan ja näin päättämään maailman kohtalosta. Lopputulosta taru ei kerro. Kohtalo ei kuitenkaan tunnu pystyneen ratkaisemaan tuota tarua, vaan herää rakkaustarinoineen eloon nykypäivän Suomessa. Kai (Tommi Eronen) on seppä, jota elämä potkii päähän, mutta joka joutuu keskelle kansallismytologiamme temmellyksiä Kalevala-tutkijan (Markku Peltola) huomatessa hänen yhteytensä Kiinalaista kirjoitusta sisältävään metallilaatikkoon, joka löydettiin Itä-Karjalan kankahilta…
Jadesoturi on kotimaisen elokuvakerronnan kannalta lähes vallankumouksellinen. Kronologista aikajanaa tahallisesti rikkova käsikirjoitus kuljettaa rohkeasti kahta eri tarinaa yhtäaikaa, joista toinen sijoittuu nyky-Suomeen ja toinen tarujen aikaiseen Kiinaan. Kummallakin ajalla on omat päähenkilönsä, mutta ne liittyvät kuitenkin olennaisesti yhteen. Elokuva luo itselleen ammattitaitoisuuden tunnetta jättämällä liiallisen selittelyn pois ja antaessa katsojan itse rakentaa palasista kokonaisuuden. Tämä toimii niin hyvässä kuin pahassakin, sillä suomalaiset katsojat tuskin ovat vielä tottuneet käyttämään enempää aivojaan katsoessa omanmaalaisiaan ja kielisiään elokuvia, mutta toisaalta se on tervetullut uudistus kehitystä kaipaavalle elokuvateollisuudellemme. Toisaalta elokuva kyllä selvästi kärsii niin viihdearvoltaan kuin toimivuudeltaankin paikoin turhankin monimutkaisesta juonestaan. Lisäksi vaikka elokuvalla on pituutta keskimääräistä leffaa enemmän, tuntuu tarina jollain tavalla joiltain osin turhan typistetyltä.
Näyttelijätyöstä elokuva jättää positiivisen kuvan. Tommi Eronen on turhan jäykkä ja ilmeetön roolissaan Kaina, mutta jotenkin tuntuu sopivan rooliinsa. Kuuluisa kiinalaisnäyttelijätär Jingchu Zhang tekee perusvarman roolityön, samoin kuin hänen vastanäyttelijänsä Hao Dang. Krista Kosonen taas tuntuu teennäiseltä ja mitäänsanomattomalta alusta loppuun ilman parannusta. Markku Peltola tuo mukaan uskottavuutta ja aitoa ammattitaitoa.
Monet ovat lähteneet katsomaan Jadesoturia toimintaelokuvana. Tämä tuntuu osin johtuneen mainostajien luomasta kuvasta, mikä kuitenkin on harhaanjohtava; elokuva ei ole niinkään toimintaelokuva, vaan pikemminkin rakkaustarinanakin toimiva fantasiadraama. Toki muutama taistelukohtaus löytyy, mutta veren maku suussa käytäviä, toisen tappamiseen tähtääviä taisteluja löytyy niitäkin vain pari. Silti elokuva ei tunnu sisältävän Kung futa itsetarkoituksellisesti, vaan niillä on selvästi osuutensa juonessa. Eikä niiden toteutuksessa kyllä mitään vikaa olekaan, visuaalisesti näyttävää ja kaunista kuvastoa kun tarjoilevat.
Erikoistehosteet edustavat suomalaisittain huomattavaa edistyksellisyyttä ja ovat kansainvälisessäkin mittapuussa parempaa keskitasoa, vaikkeivat sinänsä tarjoakaan mitään yllättävää ja uutta. Niissäkin vahvassa osassa on tunnelman luonti, missä elokuvalla onkin visuaalisuuden ja tarinan kanssa vahva painotus. Kauniiden maisemakuvien, kameran liikkeiden ja hienon musiikin moitteettomassa yhteistyössä tunnelmaa syntyykin erinomaisesti, vaikkei se pääsekkään kunnolla valloilleen ihan koko aikana.
Loppujen lopuksin Jadesoturista jäi käteen lahjakkaasti toteutettu, visuaalisesti taitava ja tunnelmaltaan mieleenjäävä keskivertoa selvästi parempi, mielenkiintoinen fantasiadraama. Annila osoittaa elokuvallaan selvää lahjakkuutta ja odotan hänen pysyvän omilla poluillaan jatkossakin; siinä tapauksessa nimittäin odotan hänen seuraavaa elokuvaansa innolla.
nimimerkki: Sano mitä sanot
