Ohjaaja Ang Lee esittää elokuvassaan hienon ja kiehtovan tarinan Woodstock-festivaalin synnystä ja itse tapahtumasta. Elokuva kertoo katsojilleen kuinka festivaali piti alunperin järjestää toisella paikkakunnalla, mutta festivaalin järjestäjät häädettiin pois paikkakunnalta ”hippiyden” takia. Elokuvan päähenkilö on New Yorkissa asuva taiteilija Elliot Tiber, joka auttaa aina kesäisin vanhempiaan heidän motelli/lomakeskus El Monacossa ja on juuri nyt, parhaan lomailukauden aikaan siellä. Hän huomaa tapahtuneen lehdestä ja soittaa yhdelle järjestäjistä, nuorelle ja erittäin rennolle Michael Langille, jonka muistamattaan on tavannut jo aiemmin. Järjestäjät Michaelin johdolla saapuvatkin paikalle helikopterein ja hienoine autoineen, mutta pettyvät huomatessaan El Monacon viereisen pellon olevan täyttä suomaata. Järjestäjät ovat jo lähdössä pois, kun Elliot tajuaa soittaa Max Yasgurille, rikkaalle tilanomistaja/liikemiehelle, joka pitää nuorista ihmisistä ja muutenkin musiikkitapahtumista. Kun neuvottelut Maxin tilojen käytöstä alkavat, Max haluaa hieman rahaa ja lupauksen että roskat siivotaan pois konsertin jälkeen, ja voi pojat kun sitä tuleekin.. Näin tapahtumaa aletaan järjestämään ja tarpeellisia tiloja ja lavoja rakentamaan. Kaikkien aikojen paras festivaali saa alkunsa.
Ohjaaja Lee kuvaa elokuvan hienosti, ja hän on ollut erittäin tarkka kaikkien yksityiskohtien suhteen. Siis todella, todella tarkka; vaatetus, hiustyylit, lava, aivan sottaiseksi menevät Yasgurin tilat ja niin edelleen. Kun sain tietää Ang Leen (Brokeback Mountain) olevan elokuvan ohjaaja, olin yllättynyt, että hän oli lähtenyt tälläiseen hippikomediaan mukaan, mutta Leen kädenjälkeä on pakko ihailla elokuvan katsomisen jälkeen. Hän on saanut luotua rennon ja hyvän tunnelman, jossa seurataan periaatteessa Elliot Tiberia ja hänen juutalaisvainoista kärsivää äitiään (Imelda Staunton) ja isää (hienon roolin vetävä Henry Goodman), joka vain innostuu elokuvan edetessä nuorten läsnäolosta ja tuntuu kuin hän syntyisi uudestaan. Elliotin perhe on siis hullunkurinen, hänen äitinsä on tiukka ja pihi täti joka pitää huolta El Monacosta kynsin hampain. Elokuvassa nähdään Elliotin ja hänen äitinsä välisiä riitoja ja perheen miehille selviää myös äidin ”pieni” salaisuus. Itse musiikki ja esiintyminen jää taustalle, mutta se ei juuri haittaa, musiikkia esiintyy elokuvassa mielestäni juuri riittävästi. Mutta festivaalin järjestämistä ja yksityiskohtien tärkeyttä seurataan myös tiukasti, pääasiassa Elliotin näkökulmasta, rentoutta ja hyvää meininkiä unohtamatta, ja säästä välittämättä.
Demetri Martin pärjää hyvin Elliot Tiberinä, homoksi paljastuvana taiteilijana, joka on tärkeä palanen Woodstockin synnyssä. Martin on elokuvan tähti, vaikka ei kuulosta tai näytä tähdeltä, mutta sen ymmärtää, koska mies on tutumpi stand-up kuvioista. Kokenut hassuttelija Eugene Levy vetää myös hienon roolin liikemies Max Yasgurina. Rooli ei ole tyypillinen Levyn yleensä esittämä rooli, mutta mies istuu siihen kuin nenä päähän. ”Isommista” tähdistä Emile Hirsch ja Paul Dano ovat pienemmissä rooleissa, mutta sitäkin paremmissa ja mieleenpainuvissa. Dano on huumehörhöinen hippi ja Hirsch sodasta juuri palannut Billy, jolla on hieman jonkinlaisia takaumia. Billy on päähenkilö Elliotin vanha ystävä, ja heidän välillään on hieno mäenlasku kohtaus elokuvan loppupuolella. Dan Fogler taas on kuin ilmetty Michael Lang. Iso, kihartava letti olkapäiden yläpuolella, revitty liivi päällään ja niin rento ja positiivinen henkilö, joka uskoo kaiken vielä onnistuvan. Ainakin niin pitkään kun rahat ovat tallella, kuten elokuvassa sanotaan. Sympaattisimman ja hauskimman roolin on saanut itselleen kuitenkin Liev Schreiber, joka esittää transvestiittiä, josta tulee El Monacon ja festivaalialueen suojelija, sekä Elliotin isän ystävä. Schreiber on erittäin hauska Vilma von Bettynä, isokokoisena vartijana, joka huolehtii niin Elliotin, kuin hänen vanhempiensa turvallisuudesta ja pärjäämisestä.
Suosittelen elokuvaa kaikille jotka ovat vähänkin kiinnostuneita maailman parhaan ja legendaarisimman festivaalin syntynymisestä ja etenemisestä. Vaikka esitykset jäävätkin taustalle, tarina on kuitenkin niin kiehtova. Elokuva sai hymyilemään ja tuntemaan tietynlaista hilpeyttä, mutta loppua kohden haikeutta ja tuntoa nuoruuden ja ilon loppumisesta aikanaan.
