Kun puhutaan gialloista niin yleensä ensimmäisenä mainitaan Dario Argento, lajin kiistaton mestari. Mutta myös Lucio Fulcin nimi tulee usein esille. Yleensä siksi, että miehen tavaramerkit, eli silmiin kohdistuvat lähikuvat ja runsas gore ovat tehneet hänestä kulttitekijän. Jos totta puhutaan, niin miehellä ei ole visuaalista silmää ollenkaan ja ohjaustaidot ovat olemattomat. Mutta rakastan siltikin miehen teoksia, koska ne ovat niin pyyteettömiä sekä itsestään liikoja luulemattomia ja korkealla viihdearvolla kulkevia aivot narikkaan –leffoja.
Juoni on whodunit –kuviolla pyörivä sutaisu. Hercule Poirotin, Sherlock Holmesin ja neiti Marplen saappaisiin astuu cityetsivä Williams (Hedley), joka on aivan ymmällään New Yorkia ravisuttavista murhatapauksista. Ensin koira löytää silvotun mallin pusikosta ja lopulta autostakin löytyy kaunisvartaloisen naisen ruumis. Williams päättää määrätietoisesti löytää tämän mielipuolen apunaan erikoinen psykologi(Ross). Juoni ei nerokkuudella juhli mutta hahmot ovat ilahduttavan ei-sankarimaisia. Päähahmomme eli Williams pettää vaimoaan, psykologi on lääpällään homoporno –lehtiin ja murhaajaa käkättää ankan äänellä. Tunnetut stereotypiat on heitetty romukoppaan ja tilalle on laitettu moraalisensa kanssa kamppailevia limaniskoja.
New York Ripper on ehdottomasti mielipiteiden jakaja. Taiteellisia euroleffoja tuijottavat eivät tule saamaan tästä mitään irti. Leffassa ei ole mitään järkeä, juonessa on aukkoja eikä mitään syitä veriteoille kannata etsiä. Elitistiset elokuvaseikkailijat sitä vastoin tulevat taatusti rakastumaan tähän. Elokuva jossa nännit ja silmät halkaistaan lähikuvassa kahtia ei voi olla huono elokuva. Fulci tunnetaan myös vähemmän väkivaltaisista elokuvista kuten Musta kissa (Il Gatto Nero, 1981), joissa ei ole kuitenkaan mukana sitä sykettä ja sydäntä mikä näissä äärimäisyyksiin menevissä gore-leffoissa on.
Fulcin työryhmä koostuu kovista nimistä. Kameramiehenä on toiminut Argenton ”Profondo Rosson” ja Damiano Damianin ”Io ho pauran” kuvannut taituri Luigi Kuveiller. Tuottajanpallilla on istunut Fabrizio De Angelis, joka on vastuussa sellaisista mestariteoksista kuin ”Napoli Violenta” ja ”Zombi 2”. Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan vaikkei joukkoon ole mahtunut yhtään suurta nimeä. Käsikirjoittamassa on ollut Fulcin lisäksi Gianfranco Clerici (Cannibal Holocaust), Vincenzo Mannino (Napoli Violenta) ja Dardano Sacchetti (Il Gatto a nova code). Fulcilla on jälleen ollut vierellään ammattitaitoista porukkaa.
Vaikka kuinka rakastankin Jean-Luc Godardin ja Luchino Viscontin leffoja niin yhtä paljon annan arvoa myös Fulcille, Mario Bavalle, Jean Rollinille ja Dario Argentolle. Taiteilijoita yhtä kaikki ja eivät ne astetta älykkäämmät elokuvat sen parempia ole. New York Ripper toimii omalla maaperällään loistavasti. Se on vastenmielinen, verinen, ruma ja pelottava elokuva. Eli kaikkea mitä giallojen ystävät pitävät ja arvostavat.
nimimerkki: Arviomies
