Robert (Gregory Peck) ja Katherine Thornin (Lee Remick) lapsi kuoli heti syntymänsä jälkeen. Sattumalta samaan aikaan samassa sairaalassa kuoli äiti synnytykseen, joten pieni vaihdos voidaan toteuttaa. Toisaalta Damienin (Harvey Stephens) hoitaja (Holly Palance) tekee näyttävän itsemurhan hirttäytymällä, joten (omituisen) nopeasti värväytyvä rouva Baylock (Billie Whitelaw) alkaa työhön. Valokuvaaja Jennings (David Warner) huomaa kuvissaan outoja asioita ja omituisesti jokainen joka jollain tavalla yrittää sekaantua Thornien perhe-elämään kuolee verisesti. Juttu haisee rikiltä, hiileltä ja salpietarilta ja ennustukset alkavat pitää paikkansa.
Richard Donnerin taidokas ohjaus ja ennen kaikkea Jerry Goldsmithin ylevän alleviivaava musiikki luo kauhutunnelmaa tarinaan mikä tarkemmassa tarkkailussa osoittautuu varsin hölmöksi tai paremminkin sen henkilöt osoittautuvat poikkeuksellisen sokeiksi ympäristönsä verilöylylle ja ”sopiville” sattumille. Käänteitä tulee kovalla vauhdilla ja tunnelma pysyy tehokkaana kauhuiluna, sillä Donner värittää tarinaa shokeilla ja tehokkaalla tunnelmalla.
Gregory Peckin miehinen puheääni on juuri mainio diplomaatille joka uskoo vain järkeen, logiikkaan ja fyysisiin selityksiin ja kun nämä kaikki osoittavat yliluonnollisien ja pahojen voimien olemassaoloa kohti on hänen maailmankuvansa rapistumassa. Hänen umpiluinen mielensä joutuu hyväksymään totuuden ja hänen on myös ruvettava toimiin jotka ovat kammottavia. David Warnerin renttumainen britticharmi on jokseenkin sovelias Jenningsille joka pystyy suhtautumaan tosiasioihin maltillisemmalla kannalla. Lee Remickin suoritus herkkänä vaimona on laatutyötä, joskin hänkin kärsii pahasta käsikirjoituksen luomasta sokeudesta.
Billie Whitelaw on suorastaan hyytävä Damienin hoitajana, joskin todellisen kuningassuorituksen tekee Harvey Stephens jonka toimia Donner ohjaa erinomaisella taidolla. Donner osaa ohjata erittäin tärkeän roolin omaavaa lasta suorastaan (sanaleikki sallittakoon) paholaismaisella taidolla ja Stephens on paitsi hauras lapsi myös ajoittain karmaiseva kypsymistään odottava pahuuden ruumiillistuma.
Näyttelijäkaarti on tehokas, sillä tarinaa sen absurdiudesta huolimatta käsitellään ryppyotsaisella vakavuudella ja Peck ja Warner ovat erinomaisia sankareita jotka oppivat jotain karmaisevaa. Stephens on erinomaisen hyytävä roolissaan, joskin Donnerin taidokas ohjaus on siitä enemmän vastuussa. Tarina on tarkemmassa tarkkailussa varsin hölmö, mutta jonona yllätyspaljastuksia ja shokkeja kyseessä on mestariteos.
