Tae-suk on nuorimies, joka vaeltelee ympäri kaupunkia liimaillen mainoksia ihmisten ovenkahvoihin. Mikäli mainosta ei iltaan mennessä oteta kahvasta, ovat asukkaat ilmeisesti matkoilla ja Tae-suk asettuu taloksi. Tae-suk pesee kodeissa asukkaiden pyykit, kastelee kukat ja korjailee vinksallaan olevia paikkoja kuitenkaan varastamatta mitään. Eräänä päivänä hän murtautuu rikkaan miehen kotiin, jossa on pahoinpidelty nainen nimeltään Sun-hwa. Nainen lähtee Tae-sukin matkaan ja yhdessä he asustelevat väliaikaisissa kodeissaan. He kuitenkin jäävät rysän päältä kiinni ja Tae-suk joutuu vankilaan.
Tae-sukin joutuessa vankilaan, joutuu Sun-hwa palaamaan niljakkaan miehensä luo. Kaikki on kuitenkin vain väliaikaista. Pian rakastavaiset pääsevät jälleen toistensa luokse.
Rautakolmonen on herkkä rakkaustarina kahden syrjäytyneen ihmisen välillä. Koko elokuvan voisi tulkita olevan vain yksi suuri metafora kaiken väliaikaisuudesta, mutta rakkauden kuolemattomuudesta ja arvoituksellisuudesta. Elokuvassa ei paljoa puhuta, kuten ei monessa muussakaan Kim Ki-dukin elokuvassa. Se ei kuitenkaan haittaa yhtään, sillä kamera kertoo kaiken oleellisen, sanoja ei tarvita.
Jokainen kuva on kaunis taideteos. Kaikki yksityiskohdat on sommiteltu juuri asiaan kuuluvalla tavalla. On vaikea löytää paljoakaan mitään pahaa sanottavaa. Rautakolmonen on visuaalisuuden juhlaa, sillä elokuva nojaa lähes täysin siihen.
Kim Ki-duk on Chan-wook Parkin ohella muodostunut yhdeksi Aasian merkittävimmäksi elokuvantekijäksi. Tämäkään elokuva ei petä katsojaansa kuten ei mikään muukaan kyseisen ohjaajan teos. Rautakolmonen on kaunis ja herkkä tarina ns. yhteiskunnan vähempiarvoisista. ”Liekö maailma totta vaiko unta vain?”, on elokuvan päälause sekä motto ja se kuvaa paremmin kuin hyvin nykyihmisen ponnisteluja tässä maailmassa.
nimimerkki: Puunenä
