”After I killed them – – – I got the instructions: ”Get the fock out of London you domn focks. Get to Bruges.” I didn’t even know where the Bruges focking was. – – – It’s in Belgium”. Heti ensimmäisten lauseiden jälkeen hymähdin. So fockin’ tasty. In Bruges kertoo kahdesta palkkamurhaajasta, jotka lähetetään Belgiaan Brugesin kylään lyhyelle lomalle, ja keikalle. Samalla kun toinen työkseen tappamista tekevistä kavereista yrittää nauttia ”vapaa-ajallaan” Brugesin nähtävyyksistä, toinen kiroaa ”v*tun Bruuggesia” ja tahtoo takaisin brittimaahan, kunnes törmääkin odottamattomaan rakkauteen. Kylässä keikka ei sujukaan täysin ongelmitta. Tämän lisäksi päänmetsästäjät ovat myös itsetuhoisia. Tämän ei pitäisi olla hauskaa, mutta tällaiselle keitokselle en vain voinut olla tirskumatta.
In Bruges sisältää valtavasti ironiaa, ivaavaa ja hullua, mutta suorastaan nerokasta huumoria. Elokuvassa pohditaan elämää ja kuolemaa aivan eri kantilta. Humoristiselta kantilta. Rakkauskin on uskomattomasti saatu sijoitettua tämän kahjon keitoksen yllättävän keskeiseen sijaan. Elokuva sai minut itkemään, liikuttumaan, iloitsemaan, ja nauramaan. En voinut kuin ihastella dialogien ja tapahtumaketjujen ideologiaa. Jo pelkät dialogit tekivät elokuvasta loistavan, mutta elokuvasta ei myöskään puuttunut toimintaa. Colin Farrell ja Brendan Gleeson tekevät huippuroolit huulta heittävinä irkkumurhaajina. Ja ah, minä sitten rakastan näitä aksentteja! Taattua draamakomediaa.
