Ohjaaja-käsikirjoittaja David Hare törmäsi melkoisiin ongelmiin yrittäessään saattaa valkokankaalle poliittista jännitysdraamaansa Page Eight. Ruumiita, seksiä tai toimintakohtauksia ei ole tarjolla, joten isot tuotantoyhtiöt kieltäytyivät kohteliaasti kunniasta osallistua elokuvan tekemiseen. Itse asiassa rahoituksen kerääminen oli siinä määrin vaivalloista, että Hare päätti ohjata käsikirjoituksestaan TV-elokuvan. Se ei tosin tee leffasta yhtään huonompaa, sillä tuotanto on tasokasta ja tekijöinä häärii joukko kovan luokan näyttelijöitä. Hare onnistui työssään niin hyvin, että Page Eight oli vuoden 2011 Toronton elokuvajuhlien päätösfilmi, todennäköisesti festivaalin historian ainoa tv-levitykseen tarkoitettu päätösfilmi.
Tarina kietoutuu brittien kotimaantiedustelun eli MI5:n palveluksessa työskentelevän tiedusteluanalyytikko Johnny Worrickerin (Bill Nighy) ympärille. Worricker saa eräänä päivänä esimieheltään ja pitkäaikaiselta ystävältään Benedict Baronilta (Michael Gambon) käsiinsä muistion, joka paljastaa Iso-Britannian johtavien poliitikoiden osalta varsin arkaluontoista ja epämiellyttävää tietoa liittyen USA:n keskustiedustelupalvelun surullisen kuuluisiin terroristien kidutusvankiloihin. Worricker huomaa joutuneensa kovaan poliittiseen peliin, jonka keskellä hän yrittää tehdä oikeita ratkaisuja. Samanaikaisesti mies joutuu pohtimaan suhdettaan omaan aikuiseen tyttäreensä.
Page Eight on osaavissa käsissä rakennettua poliittista jännitysdraamaa. Aseet eivät laula, autot eivät romutu eikä salamurhaaja vaani ihan joka kulman takana. Ohjaaja Hare nostaa panoksia luottamalla hiljaisen uhkaavaan tunnelmaan ja vahvoihin näyttelijöihin, jotka pääsevät nokittelemaan toisiaan napakan purevalla dialogilla. Elokuva tarjoaa kiinnostavan näkökulman brittitiedustelun sisäisiin vaikeuksiin 2000-luvun aikana sekä myös jääkylmään poliittiseen peliin, joka velloo silotellun pinnan alla.
Pääosassa Bill Nighy tekee tyylilleen uskollisesti vähäeleisen roolin, jossa pidättyväinen ulkokuori väistyy sopivin väliajoin, milloin aitojen tunteiden ja milloin pistävän mustan huumorin tieltä. Rachel Weisz on hyvä valinta Worrickerin mystisen naapurin rooliin, vaikka kaksikon välinen suhde ja sen ympärille kietoutuvat tapahtumat ovatkin käsikirjoituksen kenties ohuinta ja vaatimattominta tavaraa. Konkari Michael Gambon hersyttelee mehukkaasti kaiken nähneen ja poliittisesti ovelan tiedustelupomon roolissa ja Ralph Fiennes käväisee luimistelemassa epäluotettavana pääministerinä.
Suurvaltojen tiedustelupalveluiden tumman harmaat ja salamyhkäiset operaatiot sekä demokratian nimissä harrastettavat kyseenalaiset teot eivät ole elokuvayleisölle enää mitään yllättävää saatikka kovinkaan shokeeraavaa katsottavaa. Page Eight onnistuu kuitenkin paketoimaan aiheen kiinnostavaan ja viihdyttävään kääreeseen, joka miellyttää varmasti ainakin brittiläisen tv-draaman ystäviä. Napakka ohjaus pitää tarinan sopivan mittaisena ja hyvin kasassa, osaava leikkaus rytmittää elokuvaa onnistuneesti ja lopuista pitävät huolen taitavat näyttelijät.
Page Eight menestyi tv-ruuduilla sen verran hyvin, että David Hare palasi vielä kahdesti Johnny Worrickerin vaiheiden pariin. Epävirallinen ”Worricker-trilogia” täydentyi vuonna 2014 valmistuneilla elokuvilla Turks & Caicos sekä Salting The Battlefield.
