Ja lankapuhelin on must.

5.10.2002 10:31

Arvioitu elokuva

Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Matrix
Valmistusvuosi:1999
Pituus:136 min

Matrixia ei voi kuvailla, se pitää itse nähdä. Hyvä mainoskikka tämä.

Thomas Anderson (Reeves) elää kaksoiselämää isossa cityssä. Päivisin hän on kauluspaitainen setä konttorissa, mutta öisin häntä vaivaa Jari Sillanpää- syndrooma: hän ei saa unta. Silloin hän on Neo, näpsäkkä hakkerimies.

Eräänä kauniina päivänä Neo saa puhelun Morpheukselta (Fishburne), joka ilmoittaa hänen olevan vaarassa. Neon perässä on kuulemma liuta epäinhimillisiä agentteja, jotka haluavat hänestä jotakin. Morpheus ja hänen uskolliset apurinsa järjestävät Neon turvaan ja paljastavat hänelle hyytävän totuuden. Elämä on rompoolia ja humpuukia kuin Malin Turkan laulussa, ihmiset ovat koneiden orjia ja ne, jotka tietävät totuuden saavat agentit niskaansa. Silloin on hyvä olla suhteita Morpheuksen kaltaisiin hemmoihin. Ja lankapuhelin on must.

Morpheuksen mukaan Neo on Valittu, ainut ihminen, joka voi hallita Matrixia. Bittivirrasta valaistumista etsivä Neo joutuu paljon vartijaksi. Elokuva heittää eteen vanhoja tuttuja, mutta yhä herkullisia asetelmia: pelastaako Neo maailman, onnistuuko hän pelastamaan edes ystävänsä, miten käy petturille ja ovatko pahat pojat oikeasti kilttejä. Hugo Weaving tekee nerokkaan roolityön agentti Smithinä, joka etenee hienopiirteisesti kohti inhimillisyyttä vain murskatakseen sen. Yllättävän hyvä on myös Keanu Reeves, jolla oli synkistä tulevaisuusvisioista kokemusta jo pahasti flopanneen Johnny Mnemonic- elokuvan ajoilta.

Matrix ei ole välttämättä elämää suurempi kokemus. Näin elokuvan vasta kauan hypen jälkeen, kun samoja tehosteita oli jo iät ja ajat kierrätetty muissa yhteyksissä tylsistymiseen asti. Lisäksi elokuvan eräitä hahmoja vaivaa nk. cooliuteen liittyvä ongelma. Juttu on hiukan sama kuin huumorin kanssa. Sitä ei pitäisi teeskennellä tai se ei pure kunnolla. Tästä aiheutuu tahatonta huumoria, mutta ei kuitenkaan liiaksi.

Pointsit Matrix kuitenkin saa freesistä tavastaan kierrättää vanhoja teemoja, henkilöhahmojen kiinnostavuudesta ja tulevaisuusvisiosta, joka negatiivisuudestaan huolimatta ei tunnu ylettömän pahalta katsoa. Lisäksi tarinassa on ulottuvuuksia kuin muinaisessa klassikkoelokuvassa Laura. Ehkäpä Neo ei herännytkään näppäimistöltä.

Arvosteltu: 05.10.2002

Lisää luettavaa