Muutamia TV-sarjojen jaksoja ohjannut brittiohjaaja Pete Travis julkaisi vuonna 2008 esikoiselokuvansa Vantage Point – Askeleen edellä. Itse allekirjoittanut kiinnostui pätkästä sen tullessa vuokrattavaksi, mutta kuitenkin jostain syystä sivuutti sen useaan kertaan. Vihdoin ja viimein, muuan pimeänä perjantaina sain vuokratuksi tämän, paljon mielenkiintoisia näyttelijänimiä sisältäneen pätkän. Mukana ovat mm. Dennis Quaid, Forest Whitaker, Sigourney Weaver, Lost -sarjasta tuttu Matthew Fox, sekä William Hurt, joten Vantage Point alkoi vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta.
Vantage Point kertoo varsin simppelistä asiasta. Nimittäin Yhdysvaltojen presidentin salamurhasta. Pressa murhataan kesken huippukokouksen Espanjassa ja paniikki on luonnollisesti valtava. Tässä vaiheessa kuvaan astuu ohjaaja Travisin kokeilema erikoinen tarinankerrontatekniikka. Murha näytetään katsojalle monta kertaa erien, tarinankulun kannalta tärkeiden silminnäkijöiden silmin. Tämä kyseinen kerrontatekniikka tuo mukavasti vaihtelevuutta ja toimii muutenkin varsin erinomaisesti antaen intensiivisyyttä tarinaan. Tämä olikin yksi suurimmista syistä siihen miksi Vantage Point vaikuttaa varsin loistokkaalta pätkältä ensimmäisten 40 minuutin jälkeen. Suureksi harmiksi joudun toteamaan, että sen jälkeen mennäänkin pahasti ja vauhdilla metsään…
Ohjaaja Travis taisi huomata kuvausvaiheessa oman nerokkuutensa juuri työnsä em. kerrontatekniikan ansiosta ja innostui liikaa. Heppu unohti nerokkuutensa, näytti takapuolta ohjaajan kyvyillensä ja aloitti hurjan kliseiden, ennalta-arvattavuuksien, epäloogisuuksien ja överiksivedettyjen kohtauksien tunkemisen elokuvaansa. Loppuaika Vantage Pointista kuluu ihmettelyyn, haukotteluun ja hämmästelyyn. Ja kaiken kukkuraksi ja kirsikaksi kakun päälle, loppuratkaisukin tuli arvattua ennalta. Takakannessa luvattiin hämmästyttävän ”totuuden” läimäisevän katsojaa kasvoille yllättävyydellään. Itseasiassa tämä hurjaakin hurjempi ”totuus” (jolla tarkoitetaan luultavasti valtaisaa juonenkäännettä…) ei läimäise katsojaa kasvoille vaan iskee rankasti vyön alle. Loppuun epätoivoisesti tungetut ns. juonenkäänteet eivät käännä tarinan kulkua jännitävämpään suuntaan, vaan kääntää tarinan metsään, kuin Grönholm pösönsä aikoinaan. Yhteentörmeykseltä ei voida välttyä ja Vantage Point on loppujen lopuksi täydellisesti ja epäonnistuneesti lätsähtänyt pannukakku.
Dennis Quaid esittää hiljaista henkivartija Thomas Barnesia joka on joskus muinoin pelastanut presidentin hengen hyppäämällä luodin tielle. Quaid on juuri sopiva valinta vähäpuheiseksi henkivartijaksi, joka on kehonkieleltään ja olemukseltaan karski. Ja on pollykylän virallisen kliseekirjan mukaisesti myöskin kuolematon superhero, joka pieksee konnat, eikä saa naarmun naarmuakaan. Aina loistokas Forest Whitaker esittää amerikkalaista turistia Howard Lewisiä, joka on nauttimassa Espanjan helteistä ja kuvaamassa huippukokousta. Lewis sattui olemaan vain väärässä paikassa väärään aikaan, kuten McClanen John konsanaan, ja nouseekin tarinassa tärkeään osaan. Whitaker tekee jälleen kerran erinomaisen suorituksen, ja tulkitsee viattoman turistin pelonsekaisia ja hätäisiä tunteita uskottavasti. Lostista tuttua Jackia esittävä Matthew Fox on vaihtanut aina saman vaalean paitansa ja iänikuisen hiekkarantansa pukuun ja kaupunkiseutuun, hänen esittäessään toista henkivartijaa Kent Tayloria. Fox hoitaa hommansa yhdellä ilmeellä ja parilla replalla, ja suoritus jääkin paikka paikoin neutraaliksi. Pienissä sivuosissa ovat myös Alien -sarjasta tuttu kova pimu Sigourney Weaver – joka näyttelee TV-tuottaja Rex Brooksia, naista joka saa kuvattua presidentin murhan – sekä William Hurt, joka näyttelee presidentti Henry Ashtonia. Weaver ja Hurt tekevät mukiinmenevät roolisuoritukset, joista ei löydy mitään pahaa sanottavaa.
Vantage Point käy kertakatseluviihteenä mainiosti, mutta jos innostuit liikaa alun nerokkuudesta, joudut kokemaan karvaan pettymyksen katselun päätyttyä. Niin joutui ainakin allekirjoittanut tekemään. Silti hyvin intensiivistä ja jännittävää viihdettä, joka sortuu lopussa kliseisyyteen ja kaatuu lopulta omiin virheisiinsä. Tämänhän voisi toisaalta laittaa ohjaaja Travisin kokemattomuuden piikkiin, mutta varmaa on ainakin että Vantage Point on vielä askeleen jäljessä loistokkuudesta.
