Noin 50-60 vuoden kuluttua ihmiskuntaa uhkaa ehkäpä se suurin maailmanlopun uhka. Tellustamme valaiseva ja lämmittävä aurinkomme on alkanut hiipumaan ja kylmät ajat olisi edessä. Tapauksen kimppuun on lähetetty retkikunta, joka koostuu kahdeksan eri tieteen ihmisestä: kuudesta miehestä ja kahdesta naisesta. Heidän pitäisi kuljettaa pieni ydinlataus auringon ytimeen (ei mitenkään Armageddonin tyyliin). Tapaus saa yllättävän käänteen kun seitsemän vuotta aiemmin samalla tehtävällä ollut Icarus 1 -alus katosi mystisesti Merkuriuksen taakse ja nyt sieltä tulee outo signaali. Retkikunta päättä poiketa katsomaan onko siellä ketään elossa. Pian matka saakin yllättävän käänteen ja ydinfyysikko Capan (Cillian Muprhy) ja mekaanikon Acen (Chris Evans) välit alkavat tulehtua pahan päiväisesti.
Danny Boyle on jälleen tehnyt komean elokuvan ja yhden hienoimmista avaruus elokuvista koskaan. Sunshine ei todellakaan ole mikään Jerry Bruckheimer -produktio, vaan enemmänkin ihmismieltä kosiskeleva psygologinen trilleri avaruudessa. Verkkaisesti käynnistyvä Sunshine antaa katsojan odottaa koko ajan kuumemmaksi kiihtyvää tunnelmaa. Boyle osaa rakentaa maltilla tarinaansa yhdessä tarinan rustanneen Alex Garlandin kanssa. Olisi ollut helppo kuvitella tämä jonkin Roland Emmerichin ohjaamaksi. Lopputulos ollut jotain muuta.
Visuaalisesti Sunshine on hienoin elokuva aikoihin. Lähikuvat auringosta ei koskaan ole näyttänyt yhtä hienoilta, eikä varmasti tule näyttämäänkään. Icarus II -aluksessa ollaan myös käytetty mielikuvitusta hyvin ja tuleehan tästä hyvinkin mieleen Avaruus Seikkalu 2001 ja Alien 8. Matkustaja. Boyle ottaa kuitenkin filosofisen alun jälkeen kauhun mukaan areenalle, joka pukee tarinaa hyvin. Lopussa porukka rupeaa miettimään kuka on valmis kuolemaan ja kuka ei. Aivan lopulle Boyle on varannut muutaman hieman häijymmänkin kohtauksen ja nähdäänhän tässä pari aidontuntuista palamiskohtaustakin.
Näyttelijät vetävät tasaisen onnistuneita rooleja. Cillian Muprhy on onnistunut valinta tärkeimmäksi hahmoksi Capaksi, jonka tehtävä on pitää ydinlataus kunnossa. Suurin yllättäjä on Chris Evans mekaanikkona, joka tasapainottelee hermoromahduksen partaalla. Cliff Curtiss onnistuu myös aluksen psykiatrina, joka huolehtii, että miehistön hermot eivät petä. Kukaan hahmoista ei lopulta nouse viralliseen pääosaan.
Susnhine on yksi vuoden parhaimmista elokuvista, joka tasapainottelee filosofisen draaman ja psygologisen trillerin välimaastossa ja ottaa mukaan ripauksen kauhua. Danny Boyle on luonut kauniin visuaalisen ja ahdistavan elokuvan, joka menee kerta heitolla yhdeksi parhaimmaksi avaruuselokuvaksi, sillä maapalloa ei aivan loppukohtausta lukuun otamatta nähdä. Britanniasta näyttää tulevan enemmänkin loistavia elokuvia.
nimimerkki: Jalmari
