Joskus TV-uusinnat täyttävät toiveet. Kuten tämän kyseisen elokuvan kohdalla. Muistan ihastuneeni siihen vuosia sitten, mutta leffan nimi ja sen tarkemmat tiedot jäivät unholaan. Oikeastaan ei ole kyse mistään tärkeästä pläjäyksestä, vaan pätkästä, joka on korkeintaan ihan kiva. Mutta sellaisillekin löytyy tilaus.
Matthew Broderick esittää leffassa hurmaavaa partasuuta nimeltä Sam. Sam tuntee juustot ja kaviaarit, ne ovat osa hänen ammattiaan. Epäonnisen suhteensa kipuja paranteleva Sam vuokraa New Yorkista unelmakämpän. Vuokralaisuus ei tässä tapauksessa ole mikään yksinkertainen juttu, sillä samaa asuntoa käyttävät myös porsasteleva Brian (Anderson) ja taidemaalausta harrastava Ellen (Sciorra). Edellinen on Samin ja Ellenin vuokranantaja, viittä vaille naimisissa oleva heebo. Jälkimmäinen taas tylsimyksen nainut kaunotar. Nämä kolme eivät koskaan tapaa toisiaan, käyvät vain kukin vuorollaan asunnollaan ja oppivat siinä sivussa tuntemaan toisensa asuintapojensa ja tavaroidensa perusteella. Mihin tällainen elämäntapa kolmikon lopulta johtaa, on melko selvää jo leffan alussa, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Leight kypsyttää ihmissuhteita sen verran kiintoisasti, että lopputuloksen arvaaminen tuskin haittaa ketään.
Broderick ja Sciorra sopivat osiinsa, kummassakin on sitä tiettyä herttaisuutta ja Broderickilla myös tilannekomiikantajua sen verran, että paria on mukava tsiigailla. Anderson heittää roolinsa sikailijameklarina jonkin verran yli ja sitä hurjemmin suoriutuu tehtävistään Tripplehornin Jeanne, jonka ranskalainen näyttelijätär Pastel on pikemminkin silkka karikatyyri kuin ihminen.
Elokuvan kuvauspaikkana toiminut New York näyttäytyy kuvissa houkuttelevan rauhallisena ja syyskesäisen värikkäänä. Tarinaan sirotellut vitsit liikkuvat lähinnä paikallisen taide-elämän ympärillä, missä ei tietenkään ole mitään valittamista. Hauskana kuriositeettina yhdessä kohtauksessa vilahtaa pätkä suomalaista elokuvaa. Kiva, kiva.
