Mitä saadaan kun sekoitetaan yhteen hieman Die Hardia, Wall Streetiä ja Ocean’s Eleveniä? Toivoisin voivani sanoa vastauksen olevan tuore, hauska komedia mutten halua jäädä kiinni valehtelusta, sillä Tower Heist ei ole kumpaakaan. Itse asiassa Brett Ratnerin tasoiselta (lue keskinkertaiselta) ohjaajalta tällainen tuotos on vähintään lievä pettymys. Rush Hourien sekä aiheetta runsaasti moititun X-Men – The Last Standin pääarkkitehdiltä olisi odottanut parempaa. Toisaalta myöskään käsikirjoitusta eivät ole olleet laatimassa Hollywoodin terävimmät kynät.
Josh Kovaks (Ben Stiller) on päävastuussa todella varakkaiden ihmisten asuintalosta ja sen monikymmenpäisestä henkilökunnasta. Paikan rikkain asukas Arthur Shaw (Alan Alda) on talon kattohuoneistossa asuva pörssikeinottelija, jonka ahnaaseen käteen Josh on uskonut paikan työväen eläkkeet. Yllättäen Shaw jää kiinni talousrikoksista ja hänet tuomitaan kotiarestiin huoneistoonsa tutkinnan ajaksi. Miekkosen omalla kielellä korvattavissa olevien työläisten eläkkeet ovat kuitenkin kadonneet jonnekin digitaalisen maailman syövereihin. Hetken epätoivo vaihtuu järjettömään ryöstösuunnitelmaan kun FBI:n agentti Claire Denham (Tea Leoni) paljastaa Kovakselle tämäntyyppisillä rikollisilla yleensä olevan salaisia, fyysisiä pääomakätköjä karkumatkan varalle. Apunaan muutama muu katkeroitunut tornin työntekijä, pikkurikollinen Slide (Eddie Murphy) ja talon entinen asukas Mr. Fitzhugh (Matthew Broderick) he päättävät puntit tasoittaakseen ryövätä Shaw’n.
Leffan alkupuoli kuluu ryöstösuunnitelmaan johtaneiden tapahtumien selvittämiseen sekä itse varkauden valmisteluun ja harjoitteluun. Tämä vaihe on jokseenkin tylsä eikä tarjoa katsojalle paljoakaan tiiraamisen arvoisia minuutteja. Tapahtumat alkavatkin kunnolla vasta kun ryöstö pääsee täyteen vauhtiinsa. Filmi onkin parhaimillaan lopun liki hurmoksellisen saaliin ulosmuilutuksen kohdalla. Kaikessa älyvapaudessaan loppupuoli voisi yltyä jopa nautinnolliseksi katsottavaksi jos sekalainen rosvoporukka tuntuisi kiinnostavalta. Loppuratkaisussa sentään on jonkinlaista yllätyksen makua parin seikan kohdalla, joita en tietenkään tässä paljasta. Yksistään niiden takia Tower Heistiä ei silti kannata katsoa.
Pääroolissa henkilökohtaista kostoa hamuava Stiller on yllättäen aika vaisu, joskin Josh Kovaksin hahmo on toiminnassaan masentavan viivoitinsuora. Huumori jääkin lähes kokonaan sivuhahmojen harteille, joista tärkein on yllättävän vähän ruutuaikaa saava Slide nilkki, jonka tulkitsemisen Murphy taitaa hyvin. Roskarooleistaan viime vuosina tunnetuksi tullut mies petraa kokonaisuutta yksin puolen tähden arvoisesti. Muista rosvoporukan jäsenistä pari mainitakseni Casey ”Benin veli” Affleck ei jättänyt juuri minkäänlaista muistikuvaa kuten ei kukaan muukaan poppoon jäsenistä ehkä Matthew Broderickia lukuunottamatta, jonka roolihahmon äkkivararikkoisuus ajaa miehen masennuksen partaalle. Hyvin miesvoittoisessa hahmojoukossa Tea Leonin agentti on harvoja mainitsemisen arvoisia naisrooleja. Mielelläänhän häntä katsoi, varsinkin kun moraalinen dilemma roolihahmon taustalla piti kiinnostuksen yllä.
Tarinan todellista roistoa tulkitseva Alan Alda jää roolinsa vangiksi. Hänestä annetaan absoluuttisen kylmä vaikutelma, jonka hyytävyyttää korostavat miehen suuhun laitetut repliikit. Jopa pätkän alussa, jossa kaikki on vielä hyvin, miehen eleistä voi nähdä kuinka hän väheksyy talon henkilökuntaa vaikka sanat olisivatkin jotain aivan muuta. Loppupuolella nekään eivät enää, kuten todettua, peittele halveksuntaa (taloudellisesti) alempiarvoisia kohtaan. Pintaraapaisua enemmän taloustematiikkaan ei mennä, joskin keskivertokatsojaa moinen tuskin olisi jaksanut innostaakaan. Itse olisin mielläni nähnyt lisääkin Shaw’n ajatuksia. Yhtä kaikki on alusta asti täysin selvää, kuka on tarinan roisto ja tarkoitus lienee ettei kukaan täysijärkinen ihminen voi oikeasti sympatiseerata häntä.
Tämäntyyppiseksi kohelluskomediaksi Tower Heist on ehkä hivenen liian pitkä, joskaan ei pituus pettynyttä jälkipuintia miksikään muuttanut. Komediaa katseltaessa ensimmäinen vaatimus olisi vähintäänkin ajoittainen hymyily, mutta filmi pettää tälläkin osastolla. Huvittavat kohdat ovat laskettavissa yhden käden sormilla muualta kuin leffan onnistuneesta kliimaksikohdasta. Yhdistettynä enimmäkseen yhdentekeviin tahi tylsiin henkilöhahmoihin anti jää siis kovin laihaksi. Muutenkin kokonaisuus tuntuu hieman hutaisten tehdyltä ellei peräti jopa jonkinlaiselta välityöltä. Kelle tätä sitten kehtaisi suositella? Ryöstöleffojen suurkuluttajille kenties. Tai poikkeuksellisen väsyneeseen mielentilaan jolloin ei vain jaksa mitään kauhean vaativaa. Joka tapauksessa paras vaihtoehto on jättää tämä väliin. Et menetä siinä mitään.
