Pankkivirkailija Stanley Ipkiss (Jim Carrey) löytää joesta mystisen, vihreän naamion. Myöhemmin hän päättää sovittaa naamiota, mikä muuttaa hänet nopealiikkeiseksi ”supersankariksi”. Ipkiss joutuu uuden persoonallisuutensa myötä ongelmiin niin rikollisten kuin naishahmo Tina Carlyleen (Cameron Diaz) kanssa.
Heti ensimmäisenä mainittakoon, että The Mask – Naamio on erittäin hauska, vaikkakin huumorinsa suhteen hyvin rohkea elokuva. Läpi kestonsa ajan se viihdyttää ja tuntuu kuin se toden totta olisi puoliksi kuin jokin hupaisa piirretty. Nauroin todella makeasti tämän leffan aikana. Hauskuus syntyy pääosin Jim Carreyn upeista koomikon lahjoista ja jatkuvasta ilmeilystä. Carrey osaa olla luonteva, omalla tavallaan mielenkiintoinen persoona tällaiseenkin elokuvaan. Hän sopii loistavasti juuri näinkin hullunkuriseen komediaan. Toinen puoli vitseistä perustuu tietysti käsikirjoitukseen.
Olin iloinen saadessani jo elokuvan alkupuolella huomata, ettei se suhtaudu itseensä lainkaan vakavasti. Oikeastaan kaikki huumorista toimintaan heitetään niin sanotusti ”läskiksi”. Kaikki komiikka on aitoa kohellusta, joka vetoaa itseeni merkillisellä tavalla paljon paremmin kuin esim. kuivakka brittihuumori. Carreyn ohella sivuhahmoista kiitettävää työtä tekee luonteva Peter Greene leffan peruspahiksena, vaikkei hän muiden hahmojen tapaan itse Carreyn tasolle voikaan yltää.
Komediana The Mask – Naamio on rohkea, eikä se haluakaan peitellä mieletöntä juontaan, mikä on hyvä asia. Kunnon komedioita kun ei pidä, eikä voikaan ottaa vakavasti. Visuaalinen puoli on hienosti hallinnassa, mistä hyvänä muistutuksena toimii elokuvan ansaitsema Oscar-ehdokkuus erikoistehosteista. Harvoin komediat sellaista ehdokkuutta saavatkaan, mutta tämä leffa sen ansaitusti sai. Erikoistehosteita käytetään päähahmon muokkaamiseen ja viihdyttävien kohtausten luomiseen sen sijaan, että rakenneltaisiin jotakin tieteiselokuvan massiivista taistelukohtausta. Käsikirjoitus on mainio, eikä leffassa turhia jaaritellakaan. Koheltaminen on kaikki kaikessa.
The Mask – Naamio jää paremmin mieleen jos katsoo sen nuorempana. Tämä leffa on aidosti hauska, ihailtavan poikkeavaa massayleisön viihdykettä, joka on täysin omanlaisensa tapaus elokuvana. Edes mahdollisuutensa hukkaan heittänyt, surkea jatko-osa Son of the Mask ei pystynyt samaan kuin Chuck Russell tätä komediaa ohjatessaan. The Mask – Naamio on täten ainutlaatuinen kokemus. Huumoria revitään sieltä sun täältä, mutta todellinen elokuvakokemus on taattu. Myös päähenkilön koira oli kiva lisä elokuvaan.
